Tänne Uutisklubiin on ajateltu laittaa myös vähän tekniikkaa käsitteleviä juttuja. Kun tätä lehteä on tehty nyt vuoden päivät, on käynyt ilmeiseksi, että nykyinen kamera on käymässä vanhanaikaiseksi. Se ei enää vastaa näitä reportterihommien vaatimuksia, vaikka onkin toki muuten edelleen kelpo peli. Kun sopiva tarjous osui kohdalle, päätin ostaa uuden kameran ja silloin tuli mieleen esitellä laite myös lukijoillemme.
Vähän vertailua pohjalle
Vanha kameramme on Panasonic Lumix DMC-FZ18 -superzoomkamera. Se on n. 10 vuoden ikäinen. Hankinta-aikanaan se oli tekniikan terävintä kärkeä, silloin kallis, mutta myös laadukas. Laitteessa on Leican hyväksi havaittu optiikka 18-kertaisella zoomilla ja kaikki muutkin ominaisuudet ovat edelleenkin peruskauraa tämän tyyppisissä superzoomkompakteissa. Laite on ollut laatupeli ja toiminut täysin moitteettomasti vuodesta toiseen. Siinä on kuitenkin muutama puute.
Vanhan kameran puutteita
Ensinnäkin kamera on nykyaikaan suhteutettuna hidas, se ei pysy enää hektisen aikamme käänteissä mukana. Suuri puute on etsinnäyttöruutu, jota ei voi kääntää. Nykyisin päiden yli kuvattaessa kääntyvä etsinnäyttöruutu on ehdoton vaatimus. Kuvaavan toimittajan hommissa pidempi putki olisi myös kiva. Laitteen hämäräkuvausominaisuudet eivät nekään ole tätä päivää. Salaman toimintalogiikka ei ole 10 vuoden kuluessa sekään minulle vielä auennut ainakaan niin, että saisin salamalla hyviä kuvia. Lisäksi tekniikka on kehittynyt muutenkin, kennojen resoluutiot ovat parantuneet ja laskenta-algoritmit ovat kehittyneet. HDR-kerroskuvaus on sekin uutta.
Hintapolitiikka
Perinteen vuoksi olikin luonnollista, että Lumixit oli käytävä katsomassa ensiksi. Koska uusi malli oli juuri tullut, edellinen oli saatavilla 600 € hintaan. Melkoinen pudotus tonnista, jonka viimeistä huutoa oleva korvaava malli maksaa. Vaihtoehtona olisi myös Sonyn pitkäputkinen kamera, ei ihan uusi sekään, mutta korvaajaakaan ei vielä ole nähty. Sen hinta oli 399 €, joka ei ole paha, joten jäin miettimään sitä. Kerran poikkesin Sonya tuohon hintaan myyvään kauppaan uudelleen ja siellä oli sattumalta tarjous, joka lupasi kamerasta nyt 19 % alennusta. Kamera maksaisi nyt siis vain 323 € ja se ei ole paljon, melkein puolta vähemmän kuin Panasonic. Koska olin tutustunut kameran spekseihin jo ennestään, ostin Sonyn pois kuljeksimasta.
Halvemmalla ei saa kaikkea
Toki hintalapulla on kääntöpuolensa. Kalliimman Lumixin etsin on suurempi ja siinä on suurempi kenno. Zoomiin en sitä vastoin olisi parannusta saanut, suurikokoisempaan kennoon on vaikeaa tehdä pitkää teleä. Lumix olisi kuvannut 4K-videota, Sony kuvaa vain HD-videota. En kuitenkaan ollut ostamassa videokameraa. Kalliimmassa Lumixissa olisi ollut tarjolla ns. bokeh-tehoste (mistä lie nimensä saanut). Sen avulla taustaa voidaan tarkoituksellisesti epäterävöittää ja näin korostaa kuvan pääaihetta. Otan kuitenkin myös uutiskuvia, joiden on oltava mahdollisimman realistisia ja tarpeen vaatiessa taustaa voi epäterävöittää kuvaamalla isolla aukolla. Koska zoomikaan ei olisi kasvanut, Sony tuntui nyt antavan paremman vastineen rahalle. Lisäksi kamera ehkä kohtaa uutiskuvauksessa kolhujakin, joten 300 € kameraa ei niin paljon sure kuin 600 € kameraa, jos jotain sattuisi.
Tilanne kehittyy
Minulla on ollut ja edelleen on Sony-kameroita ja yleisesti ottaen olen ollut niihin tyytyväinen. Kamerat ovat videokameroita, eivät siis valokuvauskameroita, mutta merkki on laadukas.
Uuden kameran pakkaus on sisällöltään vaatimaton, eikä vastaa merkin mainetta. Missä muistikortti, laturi, entä kunnon hihna ja perusteellinen, painettu käyttöohje? Mukana tulee vain virtahäkkyrä, järjettömän lyhyitä piuhanpätkiä ja kapea kengännauhaa muistuttava hihna, joka sekin on lyhyenläntä.
Ylimalkainen käyttöohje sentään löytyy ja suomeksikin, mutta huonolle paperille suttuisesti painettuna. Tämä vaatii netin syövereihin sukeltamista, joten kunnon kirja olisi ollut parempi. Kirjan voi ottaa mukaan vaikka metsään tai mökille, joissa netti ei välttämättä edes toimi. Tai jos muuten vain halutaan olla irti arjesta ja myös netistä. Itse kamera on edullinen, mutta siihen täytyy sitten erikseen ostaa muistikortti, vara-akku ja suodin linssin suojaksi sekä vastavalosuoja, jota ei sitäkään paketista löytynyt. Näin voi ehkä myös olla vaihtoehtona olleen Panasonicin kanssa. Lisävarusteilla kameran hintaan napsahtaa vielä 100 € lisää, jonka alennus toki osittain kattaa.
Säästääkö Sony väärässä paikassa?
Sonyn kannalta ikävää on se, että en välttämättä kanna niskassani luokattoman ohuen vakiohihnan Sonyn, vaan jonkin tarvikemerkin logoa. Sony-merkkiä en mitenkään niskassa kavahtaisi. Akku ja laturi voivat nekin olla joltain muulta valmistajalta, mutta tällaista tämä joka klemmarin säästöä painottava aikamme on. Suuri kysymys on tämä, olisiko kameran hinnan pitänyt olla reilusti vähän korkeampi ja sisältää nämä tarpeelliset varusteet?
Jos valmistaja paukuttaisi henkseleitä näillä asioilla, ihmiset voisivat olla valmiita maksamaan vähän enemmän. Nyt Sony ottaa suosiolla riskin jatkohankintojen luisumisesta muille valmistajille. Myös testeissä varusteluettelo olisi kilpailijoita pitempi. Valmistusmaa Kiina ei voisi olla enää pienemmällä kameran pohjaan merkittynä, ja sekin on sitä halvan hintalapun kääntöpuolta. Kun edullisen massatuotantomaan ottaa huomioon, ainakin vastavalosuojan ja paremman hihnan laitto pakkaukseen olisi ollut muutaman sentin kulunki.
Jämäkkä
Kun kameran ottaa käteensä ymmärtää, miksi siinä lukee Sony. Hinnastaan huolimatta nyrkkiin istuu laatua henkivä tukeva laite. Ote sopii ison miehen käteen, kun taas vanha Lumix tuntui aina vähän pikkuiselta. Se olikin alun perin vaimolle hankittu ja minä raahasin mukana järjestelmäkameraa. Tämän lehden myötä Lumix päätyi minulle ja sormet eivät oikein ole löytäneet paikkojaan. Sony istuu käteen kuin ajohanska, mutta hiukan vanhaa kameraamme painavampi se kuitenkin on. Ja saa ollakin, sillä mitä painavampi kamera, sitä vakaammat kuvat. Suurempi objektiivi painaa sekin enemmän. 100-kiloiselle miehelle paino ei merkitse mitään, mutta pienempikokoinen vaimo huomasi asian heti.
Etsinfilosofiaa
Kamerassa on kaksi etsintä, joista ns. kuiluetsin esittää järkkärien peilietsintä, mitä se ei oikeasti ole. Etsimen diopteria voi säätää ja tälle säätöpyörälle on olemassa kaksi lukitustapaa. Nihkeännahkea eli portaaton säätö ja ilmeisesti halvemmaksi tuleva naps-naps-rälläkkä, jollainen Sonyssa on. Tällaisen portaallisen säädön ongelma on se, että paras säätö osuu tietenkin juuri napsujen väliin. Kameran takaa löytyy lisäksi selkeä näyttöruutu, ja molemmat etsimet ovat vanhan Lumixin vastaavia suurempia.
Se kääntyy
Sonyn etuna on se, että takanäyttö kääntyy ylös ja alas. Kameralla voi sekä tähystää päiden yli että kuvata maan rajassa olevia kohteita vaivattomasti. Näyttö ei käänny sivulle, joten nurkan takaa kuvataan edelleen lonkalta eli kaikkea ei kolmella sadalla saa. Tässä tehdään kuitenkin asialehteä, joten nurkan takaa tirkistely ei kuulu tapoihin. Näyttöjen informaatiota voi vaihtaa helposti mieleisekseen ja valikkokielenä on tietysti myös suomi. Vanhassa järkkärissäni ei vielä ollut suomenkielistä vaihtoehtoa, enkä suosittele sellaisen kameran ostoa kenellekään.
Armeijameininkiä
Etsinkuva on kirkas ja riittävän terävä, joskin näyttötaulun korkeampi laatu vie sitten enemmän virtaa. Sonyssa voi valita näytön joko automaattiseksi eli kun kärsän vie riittävän lähelle kuiluetsintä, kamera vaihtaa sille ja sammuttaa ison näytön takaa virtaa syömästä. Erillinen nappi on parempi ja sen voi myös Sonyssa aktivoida käyttöön. Vanha Lumix toimi ainoastaan näin ja tämä on mielestäni paras tapa nytkin. Näyttötiloista käytän oheisen kaltaista. Siinä on sotilasinstrumenteista tuttu keinohorisontti, hieman tasasuuntakehää muistuttava.
Uskokaa tai älkää, tähän näytön tilaan tottuu nopeasti ja keinohorisontti keskellä ei kohta enää häiritse kuvausta ollenkaan, etkä ikinä enää ota vinoja kuvia! Japanilaiset valmistajat tekevät paljon sotilastekniikkaa ja idea näyttöön on tullut varmaankin sieltä ja se toimii. Sonyyn ei kuitenkaan voi valita samanaikaisesti kahta erilaista näyttötilaa, esim. näyttötauluun asetustietoja ja kuiluetsimeen kuvaamista helpottavia tietoja. Peilietsimellä varustetussa halvassakin järjestelmäkamerarungossa näin voi tehdä.
Asiat alkavat valottua
Laitteesta löytyvät samat kuvaustavat, jotka ovat jo tuttuja vanhastakin kamerasta. P eli perusohjelma, jossa kamera valitsee mieleisensä aukon ja suljinajan, A eli aukon esivalinta, jossa kamera valitsee sopivan suljinajan kuvaajan itsensä asettaman aukon pohjalta, S eli kuvaajan tekemä suljinajan valinta, johon kamera vuorostaan valitsee sopivan aukon. Tuttua peruskauraa. Lisäksi on vielä mekaaninen valinta M, jossa kuvaaja valitsee käsin sekä suljinajan, että aukon omatoimisesti niin kuin tahtoo. Kamerassa on takana vain yksi valintapyörä, joten käsisäätö ei ole niin sujuvaa kuin kahdella valintapyörällä varustetussa halvassakin järjestelmärungossa. Edelleen löytyy kaksi kuvaajan omaa, itse asetettavaa ohjelmapaikkaa. Nämä kaikki ominaisuudet löytyivät jo viimeisen sukupolven filmikameroistakin. Lisäksi on pikanappi, jolla voi kutsua esiasetetun apulaisen jos haluaa, mutta vain yhden.
Onhan tässä menty myös eteenpäin
Tämän lisäksi löytyy uuttakin, nimittäin älykkäät ohjelmat, joita on kaksi. Tavallinen älykäs kuvausohjelma, jossa kamera toimii täysin automaattisesti, eikä kuvaajalla ei ole sananvaltaa mihinkään. Sitten on vieläkin viisaampi ohjelma, joka käyttää myös tarvittaessa kerroskuvausta (HDR), kuvaajan ollessa nytkin purkkiorja. Minä kuulin ensimmäisen kerran kerroskuvauksesta juuri Sonyn yhteydessä, ominaisuus oli jossain kalliissa järjestelmärungossa. Tässä kuvaustekniikassa kamera ottaa nopeasti kolme kuvaa ja rakentaa niistä sitten yhden kuvan. Näin esim. pilvinen taivas ja synkkä metsä saavat oman valotuksensa ja kuvan sävyala laajenee. Digikameroiden kennojen helmasyntiä, vaatimatonta sävyalaa voidaan näin keinotekoisesti jonkin verran kasvattaa. Yksi syy uuden kameran ostolle olikin juuri tämän tekniikan saaminen käyttöön.
Toimiiko kerroskuvaus?
Toimiiko tämä tekniikka? Rehellisesti sanottuna se toimii ongelmatilanteissa ja sillä saa sävykkäämmän kuvan, johon ilman sitä ei päästäisi. Toisaalta tasaisen valon normitilanteessa eroa on vaikea huomata ja joskus kamera on itsekin kuvaajan kanssa samaa mieltä eikä käytä kerroskuvausta. Huomattavaa on myös se, että toiminto on hidas ja kameralta menee aikaa kuvan rakentamiseen. On kuin palaisi digikameroiden historian alkuhämäriin, jolloin tavallisenkin kuvan pähkäilyyn kului kameralta verkkainen tovi. Kädessä on silti huippunykyaikainen kamera eikä puunuija.
Toiminto tuo apua erikoistilanteisiin, mutta nopeissa tilanteissa siitä ei siis ole hyötyä. Joissain tapauksissa toiminnosta on jopa haittaa, ylempänä olevat koskikuvat osoittavat kameran menevän halpaan klassisessa tilanteessa. Kerroskuvaus lisää sävykkyyttä, mutta kamera ei osaa alivalottaa vihreää riittävästi ja tuloksena on valju kuva. Jokainen kuvaaja tietää, että vihreää on pääsääntöisesti alivalotettava, mutta tämä ohjelma ei anna kuvaajan tehdä sitä.
Joskus on prässättävä
Ongelma voidaan osittain kiertää. Kun käytetään valmiita älykkäitä ohjelmia, ei kuvaaja voi tehdä mitään vaikka näkisi, että tiedossa on hankaluuksia. Sonyssa voi käyttää perusohjelmaa, joka sallii kuvaajan tehdä valotuksen korjailuja sekä valita mieleisensä ajan ja aukon yhdistelmän. Kamera tekee tämän esimerkillisen havainnollisesti. Perusohjelmassa ei kuitenkaan ole kerroskuvausta.
Kerroskuvauksen voi asettaa käyttöön myös perusohjelmassa (P) ja tässä kuvaustavassa sitä pääsee myös prässäämään. Nyt kuvaaja voi siis käskyttää myös kerroskuvausta ja saada näin vaikeat tilanteet paremmin hallintaan korjaamalla valotusta käsin. Kaupan päälle tulee uusi ongelma, nimittäin se, että HDR on päällä aina, silloinkin kun sitä ei tarvittaisi, ja se on päällä myös muissa toimintatiloissa estäen osan niiden säätöjen käyttöä. Ilmeisesti oman ohjelmoitavan napin alle voisi yrittää rakentaa tällaisen paketin ja käyttää sitä tarvittaessa ja jättää perusohjelma koskemattomaksi, mutta en ole vielä kokeillut, voiko näin edes tehdä. On muistettava, että kerroskuvaus kuluttaa kameraa kolminkertaisesti tavalliseen kuvaukseen verrattuna ja luultavasti se vie myös enemmän sähköä. Lukijalle, joka ei tajunnut edellisestä hölkäsen pölähtävää, voi todeta, että unohda koko juttu ja anna kameran hoitaa hommat.
Objektiivi
Sonyn objektiivi on hyvin kattava polttoväliltään, 4,3-210 mm. Linssi on Zeissin Vario-sonnar, eli laatutavaraa ja paino kertoo ainakin osan linsseistä olevan lasia. Kinofilmikoossa polttoväli on 24-1200 mm. Tämä tarkoittaa sitä, että täyden kennon kameran tai filmikameran kanssa mukana olisi yli metrin pituinen putki. Moni on kakku päältä kaunis, sillä sinänsä valovoimassa ei ole tapahtunut kovin suurta kehitystä. Lukemat 2.8-6.3 eivät ole ihmeelliset eli miksi valovoima on näinkin vaatimaton? Parempi objektiivi voitaisiin rakentaa, mutta silloin kamerasta tulisi liian kallis. Sony nousisi kalliimpien kameroiden hintaluokkaan eikä pärjäisi siellä puutteineen, joita ovat pieni kenno ja vaikkapa 4K-videon puute. Kalliimmassa hintaluokassa luultavasti varustelukin on parempaa ja johdot pidempiä.
Telettää
Sitten siihen kovaan teleen ja kysymykseen tekeekö sillä mitään? Yli ”metrin” putki kevyesti kaulassa tuntuu upealta, minulla ei ole koskaan ollut tällaista objektiivia. Jälki on myös upeaa, kaukaisimmatkin kohteet tulevat helposti käden ulottuville. Tämä onnistuu useimmiten vieläpä käsivaralta ja jos kameran tukee johonkin aidanseipääseen, onnistuminen on lähes varmaa. Tosin ainoastaan kirkkaassa auringonpaisteessa, eikä Sony muuta lupaakaan. Kameralla ei ole edes roiskevesitiiviyttä, joten se pärjää vain kapeassa viitekehyksessään, kaikkea ei 300 eurolla saa. Tässä kuvassa oli vielä puolet matkaa jäljellä täyteen teleen, joten uskonpa, että jokaisen julkimon nenänkaivuut tallentuvat tällä putkella ihan yhtä hyvin kuin ammattikuvaajalla eturivissä. Rehellisesti sanoen olisin ottanut mieluummin lisää valovoimaa ja tyytynyt vaikkapa 30-kertaiseen zoomiin.
Ääritele
Objektiivin telepää tarjoaa niin kehnon valovoiman, että luulisi suurimmassa osassa kuvaustilanteissa sen olevan epävarma käytössä. Yllättäen valoisana päivänä näin ei olekaan. Sonyn kenno on Lumixia herkempi ja kuvan renderöintiin tarvittavat ohjelmatkin ovat kehittyneet, joten oheisen lentokonekuvan kaltaisia voi auringossa vaivatta ottaa. Sonyn tärinänvaimennus on ainakin ensi tuntumalta sekin erinomainen. Lumixilla tätä kuvaa ei olisi heittämällä otettu.
Tällä kameralla olisin saanut paremmat kuvat taannoisesta puolustusvoimien lentonäytöksestä kameran nopeuden vuoksi ja Saara Aallosta parempia kuvia pidemmän telen ansiosta. Sauli Niinistöstä Paul Austeria haastattelemassa ehkä pienestäkin valovoiman lisäyksestä olisi ollut apua. Koska kenno tuottaa yli kaksi kertaa tarkempaa kuvaa kuin Lumixin vastaava, olisin saanut parempia kuvia rajaamalla suoraan kennoltakin ilman ääriteleä.
Panoraamakuvaus
Sonylla pystyy ottamaan myös panoraamakuvia. Lumix ei pysty tähän, joten jälleen tuli parannusta. Työkäytössäni on teollisuustason digipainokone, jolla voin ottaa yli metrin pituisen panoraamatulosteen, ihan vaan, koska olisihan sellainen kiva. Me suomalaiset kuitenkin asumme ja työskentelemme ahtaasti, joten mihin tällainen tuloste sitten pistettäisiin? Uutiskuvauksessa ominaisuus jäänee vähälle käytölle. Nykyisin jo moni kännykkäkin pystyy samaan. Voi mennä ensimmäisen kokeilun piikkiin, mutta ihan helppoa panoraaman ottaminen ei ole. Ilmeisesti teoriassa voi ottaa jopa koko ympyrän panoraaman? Kameran kuvaamisaika on vakio, vaan mikä tuo aika on? Jos kuvaa liian hitaasti, kamera herjaa, että kuvaapas nopeammin, toisaalta liian vauhdillakaan ei saa vetäistä, mutta mistä sen oikean vauhdin tietää? Kaipa harjoitus tekee mestarin sitten aikanaan.
Myös Lumixilla voisi ottaa monta kuvaa ja yhdistää ne myöhemmin tietokoneella panoraamaksi. Sinänsä myös kerroskuvaus onnistuisi sillä työläästi: haarukoitaisiin kolme kuvaa ja koostettaisiin ne erikseen tietokoneella, jos kuvankäsittelyohjelma tukisi HDR:ää. Jos haluaa kokeilla tällaisia ominaisuuksia, ei välttämättä heti tarvitse uusia kameraa, vaan hankkii vain paremman ohjelman. Jos ominaisuudesta pitää, voi sitten ostaa kameran jossa se on ja säästää kuvatessa aikaa, lopputulos lienee sama.
Yökuvaus
Valovoimasta pääsemmekin hämäräkuvaukseen. Sony peittoaa vanhan Lumixin suurimmassa valovoimassa, joka siinä on 3.5 kun taas Sonyssä 2.8. Ero on pieni, mutta kuitenkin huomattava, sillä jokainen luksi on pimeässä plussaa.
Kuvauspäivämme alkoi kääntyä iltaan. Oli aika kokeilla, onko valovoimasta apua yökuvauksessa, joten sitä pysähdyimme testaamaan Hanasaaressa. Koska alue on Espoon puolella, sieltä löytyy myös parkkipaikkoja. Eteen avautuu Mini-Manhattan, josta oheiset kuvat on otettu. (Tähän nousee vielä paljon torneja varakkaille autoileville asukkaille, jotka pakenevat Helsingin ahdistavaa liikennepolitiikkaa.)
Ei voi kuin hämmästyä kuvien laatua, jälki on aivan uskomattoman hyvää! Huomatkaa, että kuvat on otettu käsivaralta, tosin kameraa kaiteeseen tukien, ja itse kamera on sekin minulle uusi ja outo. Kannattaa muistaa sekin, että kuvia on raskaasti pienennetty tänne nettiin, jotta ne pyörisivät vaivattomasti myös mobiililaitteilla. Alkuperäisten kuvien tarkkuus on paljon suurempi ja sama koskee tämän artikkelin kaikkia kuvia.
Kuvat myös onnistuivat käsisäätöä paremmin automatiikalla. Sony käyttää kerroskuvausta myös yökuvauksessa eli kamera ottaa siis pimeässäkin kolme kuvaa ja yhdistää ne samaksi kuvaksi. Ehkä on eduksi ottaa kolme perättäistä kuvaa nopeammilla valotusajoilla kuin yksi kuva pitkällä valotuksella.
Automaattitarkennus sitä vastoin on sekaisin kuin seinäkello, joten tällaiset kuvat otetaan varmimmin käsitarkennuksella. Se onnistuu Sonyssa hyvin korostusvärin avulla, mutta suurentavasta pikkukuvasta en nyt ollut oikein vakuuttunut, sitä kun on pimeässä vaikea kohdistaa mihinkään. Korostusväriä voi myös säätää ja se kannattaa asettaa punaiseksi. Käsintarkennus asetetaan objektiivin vasemmanpuoleisesta vivusta ja se löytyy helposti pimeässäkin. Näyttö ei reagoi valon voimakkuuteen, joten se sokaisee yöllä eikä anna kuvasta oikeaa käsitystä. Ja häikäisyn jälkeen ei saa oikeaa käsitystä ympäristöstäkään vähään aikaan.
Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten laittanut näitä kuvia tähän ilman pikku peukalointia. Toisaalta erikoiskuvia mielestäni saa käsitellä pitäen mielessä mahdollisimman aidon vaikutelman tarjoaminen katsojalle. Myös muita kuvia on tässä artikkelissa kevyesti rajattu ja suoristettu eli sikäli ne eivät ole ihan aitoja. Koko päivän vallitsi aurinkoinen, mutta hieman sumuinen sää, joten tosi kirkkaalla ilmalla kuvat olisivat voineet olla aavistuksen vielä tätäkin raikkaampia.
Kikkailua
Lukemattomista valmisohjelmista voi kuvaaja valita sopivimman. Järvinäkymä muuttuu niillä jylhiksi Lapin maisemiksi ja kaupan makaronilaatikko on kuvassa kuin suoraan Michelinin kapakasta. Yöt läpeensä huutava sinappikone muuttuu lapsiohjelmalla suloiseksi pikku päivänsäteeksi. Kuvaan voi myös lisätä eloisuutta ja kirkkautta eli käytännössä värikylläisyyttä ja kontrastia ja niiden myötä kaupan päälle saa lisää kohinaa. Värilämpötilan säädöstä voi olla joskus oikeaakin apua. Seuraava kuvapari havainnollistaa asiaa.
Molemmat kuvat on otettu automaatilla. Käsin värilämpötilaa säätäen toinen on saatu sävyiltään paremmin ihmissilmää vastaavaksi eli valkoisemmaksi. Jos tehdään näitä säätöjä kuvanottohetkellä, ne jäävät sinne kuvaan pysyvästi. Jos teet muutoksia koneella jälkikäteen, itse kuva ei muutu vain sen käsitelty kopio muuttuu. Lisäksi näiden apurien esiin kaivaminen vie aikaa ja oravaohjelmaa etsiessä kurre on ehtinyt jo luikkia tiehensä ja saat kuvan vain männynkävyistä, toki valtavan eloisana.
Huonompia kuvia paremmilla kameroilla
Aikakin on muuttunut. Vielä 10 vuoden takaisissa kuvissa oli ihmisiä, joiden kasvot olivat tunnistettavissa. Nyt kuvissa on vain jalkoja tai blurrattuja päitä, ja vaikka ainakaan uutisjutun yhteydessä julkisella paikalla ei tarvitsisi, silti jopa TV-yhtiötkin tekevät näin. Meillä on käytössämme paremmat kamerat kuin ikinä ja otamme huonompia kuvia kuin koskaan, sillä pelkäämme enemmän jonkun mielen pahoittamista.
Kiirettä pukkaa
Lehdistöä vaivaa tämän ongelman lisäksi myös kiireen aiheuttama kuvajournalismin raju laadun putoaminen. Meidän perheessämme on oltu Sanomilla töissä ja silloin siellä oli sanonta, että toimittaja ei kuvaa. Nyt erillisiä kuvaajia ei enää juuri ole ja toimittajat joutuvat kuvaamaan itse ja näin on lähes kaikissa lehdissä. Niinpä kaulassa roikkuu monen tonnin huippuvehje, mutta toimittajalla on niin kiire, ettei hän ehdi paneutua kuvaamiseen. Nykyajasta jää jälkipolville vain hutaisten otettuja suttuisia kuvia.
Vanhassa vara parempi
Tietyssä mielessä voi todeta, ettei kehitys ole sittenkään kulkenut kymmenen vuoden aikana kovinkaan suurilla peninkulmansaappailla. Joissain asioissa vanha kunnon Lumix oli yllättävän edellä aikaansa ja sillä saattoi ottaa jopa pysäytyskuva-animaatioita. Kamera laitetaan jalustalle haluttuun paikkaan ja nyt joka ruutuun voidaan piirtää hahmoon hiukan eri asento tai vastaavasti muuttaa hahmonuken asentoa ja ottaa kuva. Lopussa kamera tekee tästä automaattisesti animaatiopätkän. Sonyn vastaavaan ominaisuuteen en tässä puutu, vaikka jotain intervallikuvausta sieltä valikoista löytyykin.
Sekoilevaa kuvien katselua
Vanhan mallinen Lumix oli myös kuvien katselussa Sonya etevämpi. Kun sillä haluaa katsella kuvia, Lumixiin voi asettaa jo valmiiksi toistoasennon valintapyörästä ja kun kameraan laittaa virran, objektiivi pysyy siivosti kameran sisällä. Jos Sonyn erehtyy kytkemään päälle virtanapista, alkaa linssiryhmä soutaa omaa systeemiään, ja kamerassa on erillinen nappi, jota painamalla se alkaa näyttää kuvia. Vasta jonkin ajan kuluttua Sony älyää vetää objektiivin sisään. Aika alkeellista ja virtaa sekä objektiivin mekaniikkaa kuluttavaa. Jos muistaa, kameran voi suoraan käynnistää kuvientoistonäppylästäkin, jolloin linssisysteemi pysyy piilossa ja kuvien toisto on mahdollista. Luulisi kameran sammuttamisen tietenkin tapahtuvan painamalla samaa diaesityksen nappia uudelleen, mutta eihän se niin loogisesti toimi, vaan kamera sammuukin vasta virtakytkimestä. Jos tämän unohtaa, kamera siirtyy kuvaustilaan ja siinä se linssisysteemi taas soutaa kuin Sulkavan souduissa. Kaikki on opittavissa, mutta koska kamera voi käynnistyä myös takaseinästä, saattaa jokin takinnappi käynnistää kuvatilan myös vahingossa virtaa kuluttamaan. Kuinkahan monta pulloa sakea on kulunut, jotta tällainen systeemi saatiin kehitettyä?
Vähän viitseliäisyyttä kehiin, kiitos
Lumixin linssinsuojuksessa on vahva siima, joka estää suojuksen putoamisen ja mahdollisen häviämisen. Toki palikka kolisee ärsyttävästi kameran alla, mutta on pysynyt tallessa kymmenen vuotta. Sonyn objektiivinsuojus on irrallaan ja se onkin pudonnut jo monta kertaa. Ongelma ratkeaisi vain pienellä siimanpätkällä, mutta tämä remontti on tehtävä mitä ilmeisimmin itse. Pienen reiän poraaminen objektiivin suojukseen maksaa miljoonaa kameraa kohti enemmän kuin reiän poraamatta ja siiman asentamatta jättäminen. Onneksi mukana ei toimitettu pikku pinsettejä ja 20 miljoonaa palikkaa, joista olisin sitten iltalampun valossa voinut kasata kameran kennonkin itse.
Erillinen laturi maksaa rahaa, mutta parantaa kameran käyttöä merkittävästi. Panasonic on ollut selvästi Sonyä viitseliäämpi: Lumixin mukana tuli laturi, joten vara-akulla sillä voi kuvata videota ja pitkää kuvaussessiota vaikka jatkuvasti. Viimeistään vara-akun loppumisen jälkeen Sony jää nököttämään USB-johtonsa vangiksi. Sony on toki toisen ajan tuote, eivätkä viitseliäisyys ja huomaavaisuus muutenkaan tunnu kuuluvan nykyaikaan, jolle ominaisesti kaikesta tiristetään löysät pois.
Tuotekuvat Lumixillä
Tämän jutun tuotekuvat Sonystä on otettu juuri Lumixilla ja kuten huomataan, ne eivät ole pöllömpiä. Jos haluat vertailla lisää, käy katsomassa juttua: Vau mikä syksy. Vaimo oli samalla reissulla ja kuvat on otettu samalta paikalta ja samoissa olosuhteissa Panasonicilla. Netti tasaa kennojen erottelukykyä ja käytännössä Sonyn kuvasta menee vain enemmän harakoille. Kuten aina, puoliso löytää muutamia yksityiskohtia, joiden huomaamatta jääminen kismittää allekirjoittanutta. No, enpä minä ole kameraliikkeessä töissä ollutkaan, mutta hän on harmittavan hyvä valokuvaaja! Sonya en kyllä hänelle aio antaa, jotain tasoitusta sentään! (No okei, saa joskus lainata, jos on kiltisti.)
Insinööriltä insinöörille
Kuten kuvien toiston järjestelyistä voi todeta, Sony on vähän sellainen ”insinööriltä insinöörille -kamera”. Joistain lapsuksista on päästy eroon, mutta hauskaa riittää myös valikkopuolelle. Kameran ohjainvalikkorivejä voi virittää haluamikseen, mikä on hieno juttu. Oheinen kaavio havainnollistaa asian ja sen miten se tehdään. Siis miten? Toisaalta Sonyn käyttäjä voi leikkiä insinööriä ja kehuskella osaavansa käyttää sitä ja muut ovat tietysti urpoja. Ongelmasta pääsee eroon, kun ei tee mitään, mutta vastaava lääke ei tepsi kuvien katseluun.
Myös kuvien poisto aiheuttaa pikku sätkyn. Kuvat poistetaan roskisnäppylästä, joka on varustettu kysymysmerkillä. Kamera kysyy poista tai peruuta. Jos päätät hyväksyä toiminnon, seuraa kylmäävä viesti. Kuvat poistettu. Ei-ei! Ei poisteta kaikkia, halusin poistaa vain tuon yhden kuvan! Tosiasiassa kyse on kielioppivirheestä eli kamera kyllä poistaa oikeasti vain yhden kuvan, ei useita tai kaikkia kuvia, mutta huh huh, mikä säikähdys!
Joissakin asioissa kamerat ovat tasaveroisia. Molemmista kameroista löytyy jo RAW-kuvaus, mutta tiedostomuotona on vain JPEG. Kumpikaan ei pysty kuvaamaan 4K-videota. Tasapuolisuuden nimessä voidaan mainita, että Lumixin valmistumisajankohtana 4K:ta ei ollut edes olemassa ja YLEkin alkaa pikkuhiljaa siirtyä Aatun telkkarista HD-aikaan. Valovoimaa on kohtuuhintaan yhtä vaikeaa lisätä edelleenkin, valonsäde on sama kuin kymmenen vuotta sitten ja se tulee olemaan samanlainen kymmenen vuoden kuluttua tulevaisuudessakin. Mutta sitten se suuri kysymys.
Onko Sony hyvä kamera?
Näillä kokemuksilla ja eritotenkin suhteutettuna naurettavaan hintalappuun vastaus on kyllä. Sony tarjoaa paljon vastinetta rahalle. Toisaalta kestääkö se yhtä kauan vastaavaa käyttöä kuin Lumix? Arvio on mitä ilmeisemmin, että saapas nähdä. Jos valmistaja sanoo suoraan, ettei kameralla saa kuvata pakkasessa tai tihkusateessa, se kertoo omaa kieltään mekaniikan ja rungon laatutasosta. Suomessa pakkasia ja sateita piisaa, joten jokapaikan kameraa vuoden ympäri tarvitsevalle Sony ei ilmeisesti sovellu. Lumixillä on kuvattu talvella ja tihkussa kymmenen vuoden aikana useita kertoja ja se on toiminut vuorenvarmasti. Eikä Pansonickaan suosittele näitä kuvausolosuhteita kameralleen. Halvin Lumix maksaa edelleen paljon enemmän kuin tämä Sony alkuperäiselläkin hinnalla ostettuna. Lisäksi Sonyssa on pakostikin monimutkaisempi linssinkuljetus ja säätömekanismi, jota jurnutetaan myös kuvien katselussa turhaan. Hintalappua syö suotimen pakollinen hankinta, koska linssinsuojus on kelvoton sekä laturin ja lisäakun miltei pakollinen ostaminen. Yksikin katkennut pinni rimpulassa ja lyhyessä USB-johdossa tietää vaikeuksia. Lyhyt johto vaikeuttaa kameran turvallista sijoittelua vaikkapa hotellissa tai laivalla. Joku silpaisee sen baari-illan jälkeen helposti pieneltä pöydältä ties mihin.
Suuri hintaansa nähden
Mutta kaikkea ei runsaalla 300 eurolla saa ja sehän on todettu jo ties kuinka monta kertaa. Tällä hetkellä tilanne on lisäksi se, että Sonylle ei oikein löydy edes vaihtoehtoa. Lumixin niin ikään vanhempaa mallia oleva 50 x zoomkamera on olemassa, mutta eipä ole myyntihyllyissä näkynyt. Uusi tonnin Lumix on varmasti tätä kameraa etevämpi, vaan ei zoomin osalta sekään.
Minä olen harrastanut valokuvausta ja kaitafilmausta 70-luvun puolivälistä ja videokuvaustakin jo 80-luvun alusta saakka. Tätä taustaa vasten löydän tietenkin kamerasta puutteita, mutta niin löytäisi vastaavalla kokemuksella kuka hyvänsä. Suurin osa lukijoistamme ei näistä pikkujutuista paljon perusta.
Ostoherkkyyttä
Poistuvan mallin ostamisen logiikka on sama tällaisissa kameroissa kuin autoissakin. Vanhalla mallillakin on paljon käyttövuosia edessään ja ostaja saa kuitenkin merkittävän parannuksen tekniikkaan. Vanhentunut malli oli aikoinaan uusi ja sen hinta oli vastaavasti kallis, maltilla saa samat ominaisuudet sopuhintaan. Vanhemmassa mallissa ei usein ole myöskään lastentauteja.
Eettisyyttä
Nykyisin ostajat ovat yhä tarkempia siitä, että tuote on eettisesti kelvollinen eli ei lisää hiilijalanjälkeä eikä tukehduta delfiinejä muovijätteeseen. Kun luonto on pelastettu, kuluttajat siirtyvät pelastamaan valmistusmaiden ihmisten oikeuksia ja vaatimaan näihin valtioihin demokratiaa. Kiinalla on tässä pitkä tie kuljettavanaan ja jos suunta kääntyy, se muuttuu juuri kuluttajien vaatimuksesta. Parantuneet työ- ja yhteiskunnalliset olot leivotaan hintalappuun, joka väkisinkin nousee. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna tällaisten laitteiden hinta-laatusuhde lienee parhaimmillaan juuri nyt.
Tähdet
Päätimme alkaa tähdittää myös tuotteita samalla systeemillä kuin äänilevyjäkin, joten käy katsomassa levyjutuistamme, millä periaatteilla järjestelmä toimii. Sony ansaitsee **** tähteä ja nämä ovat kovia tähtiä. Muistutuksena valmistusmaasta ja joistakin ärsyttävistä pikku lapsuksista perään tökkäistään vielä miinus.
Uutisklubi voi suositella tämän kameran ostoa lukijoilleen pienin varauksin.
SONY Cyber Shot HSD-HX 400 V digikamera. Vakiintunut hinta 399 € (nyt olen nähnyt kameran myös 369 € hintaan). Maksamani alennettu hinta oli 323 €. Hinnaksi yrityskäytössä (verojen vähentämisen jälkeen) jää tästä n. 260 €.
Sinä jatkat…
© Valokuvat ja teksti: Pauli Kinnunen