Venetsiassa käydessäni näin siellä synkän sillan, jonka nimi oli Ponte dei Sospiri, Huokausten silta. Sitä pitkin vangit kävelivät tuomiolle. Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää. Mutta kappas vaan, Helsingissä on ihan oma huokausten siltansa. Venetsian sillasta se eroaa siten, että sen voi ylittää täysin huoletta, mutta sen alittaminen voi tuottaa huolta ja jos ei toivon, niin ainakin rahan menetystä. Kummankin sillan kanssa tekemisiin joutuneelle se merkitsee tuomiota. Ja tuomion langettaminenkin on suunnilleen samanlaista, oikeustajua koettelevaa ja vaikeasti oikaistavaa.
Kehä 1:n Huokausten silta
Oma Huokausten siltamme sijaitsee kuuluisalla Kehä 1:llä, hieman Vihdintien liittymän jälkeen länteen päin ajettaessa. Huokausten siltaa pitkin Konalantie ylittää Kehä 1:n, joten selvitetäänpä asiaa ja kiivetään kyseiselle sillalle.
Oheinen kuva on otettu itään päin ja mitä näemme? Autoilijan mielestä jopa komean 6-kaistaisen tien, joka on melko hyväkuntoinenkin, tässä kelpaa ajella!
Hämeenlinnantien tai Vihdintien suunnasta Kehälle länteen päin mennessä rampissa nököttää perinteinen 80 km/h nopeusrajoitusta osoittava merkki, joten tällä tienpätkällä saa siis körötellä sallitusti kyseisellä nopeudella. Mutta tämän merkin jälkeen valppaus ei saa herpaantua hetkeksikään eikä virheisiin ole varaa.
Vaihtuva nopeusrajoitus
Katsotaanpa tien ylle viritettyjä hienoja tauluja. Ei voisi olla parempi ajokeli, tämän parempia ja turvallisempia talviolosuhteita ei yksinkertaisesti voi olla! Pikkupakkanen, hyvä näkyvyys ja tie kuiva kuin taula. Espoon puolelle siirryttäessä nopeusrajoitusmerkit muuttuvat hienoiksi vaihtuviksi merkeiksi. Niiden ajatus on se, että ajonopeutta voidaan säätää kelin ja turvallisuuden vaatimusten mukaan. Silloin kun oli se kova lumimyräkkä, merkki vaihtui 60 km/h nopeusrajoitukseksi, mikä oli tietysti ihan järkevää. Tosin niissä olosuhteissa ei millään maasturillakaan olisi kyennyt ajamaan edes tuota vauhtia, koska tie oli huonosti aurattuna pelkkää pyykkilautaa. Nyt kun on hyvä, siis kerrassaan loistava sää, luulisi merkin näyttävän jotain ihan muuta, vaikkapa 100 km tunnissa.
Mutta uskokaa tai älkää, niin ei ole!
Nopeusrajoitus putoaa yhtäkkiä, täysin ilman mitään syytä vain 60 kilometriin tunnissa. Siis haloo, 60 km/h?! Miten tämä voi olla mahdollista? Olisi nyt edes 80, mutta että vain 60 km/h, tässä ei ole mitään järkeä! Kuka siellä luolassa istuu niitä nappuloita näpelehtimässä ja mikä koulutus hänellä on, onko edes ajokorttia? Autoilija, joka ajelee kiinteän 80 km/h merkin osoittamaa nopeutta kuvittelee sen ilman muuta jatkuvan edelleen, ainakin näin upealla kelillä, vastaantulevan liikenteen kulkiessa kokonaan omalla radallaan aitojen toisella puolella ja näin hyväkuntoisella tiellä. Nyt loivan kaarteen takaa iskeekin yllätys okulaariin ja vieläpä keskellä kirkasta päivää.
Sakotus edellä
Kun valtion kassa ammottaa tyhjyyttään, rahaa on saatava keinolla millä hyvänsä. Ja kas, siinä se perustelu taisi tullakin. Ei tämä merkki opasta, eikä se myöskään palvele liikenneturvallisuutta, vaan se on tyly sakkoansa niille, jotka tarkkailevat liikennetilannetta, turvaväliä ja kanssa-autoilijoita.
Tällaiselle nopeusrajoitukselle tässä kohtaa, tällä kelillä ja tämän kuntoisella kuusikaistaisella ja uudenaikaisella tiellä ei ole mitään järkiperusteita. Rajoitusmerkki on vitsi ja huono sellainen. Siinä käytetään hienoa tekniikkaa täysin vastoin sen alkuperäistä, turvallisuuteen ja joustavuuteen tähtäävää tarkoitusperää vain sakkojen keräämiseen!
Menin vielä tien viereen katsomaan olisiko rajoitukselle sittenkin joku järkisyy, vaikka mustaa jäätä. Eipä ollut mustaa jäätä, ei edes lumihiukkasta, eli ihan samat olosuhteet olivat molemmin puolin huokausten siltaa.
Turvallisuus ei olekaan tärkeintä
Kehä 1 on niitä valtaväyliä Suomessa, jossa autoilija on pakotettu ajamaan järjenvastaisten nopeusrajoitusten vahtiminen edellä, turvallisuuden tullessa selvästi vasta toisella sijalla. Joustavaa ihmisten ja tavaroiden perillepääsyä väylä ei suosi ollenkaan. Yhtään ylinopeutta sillä ei saa ajaa, ei edes uhkaavaa vaaratilannetta välttääkseen tai väistääkseen. Pienintäkään virhettä ei sallita ja inhimillistä erehdystä ei tunneta. Laillista nopeutta ei tietenkään nosteta silloin kun sää sen sallisi, huonon kelin rajoitus jää nököttämään määrättömäksi ajaksi – ja miksi? Vain sakkotuloja keräämään.
Luottamus virkamiehiin koetuksella
Tämä on järjen vastaista. Ensin rakennetaan kallis tie, pidetään se pääsääntöisesti jopa hyvässä kunnossa ja sitten sillä saa körötellä vain 60 km/h. Samalla tiellä saa ajaa ennen tätä siltaa 80 km/h, joten tässä ei ole mitään logiikkaa. Seuraukset ovat kuitenkin vahingolliset. Liikennemerkkejä säätelevät virkamiehet muuttuvat autoilijoiden mielessä simputtajiksi. Kuitenkin näiden ihmisten pitäisi olla ammattitaitoisia asiantuntijoita, joihin pitäisi voida luottaa ja joita pitäisi voida kunnioittaa. Heillä on enemmän tietoa käytettävissään kuin kenelläkään muulla, joten nopeusrajoitusten tulisi olla järki kädessä ja kelin mukaan asetettuja eikä vain sakkotuloja metsästäviä.
Arveluttavaa suuntausta
Tällainen käytäntö vähentää liikennemerkkien ja sääntöjen kunnioitusta. Kamerat aiheuttavat jonoja ja vaikeuttavat tielle pääsyä, ja myös ohitukset venyvät luonnottoman pitkiksi. Lisäksi tie on kallis, siitä pitäisi ottaa kaikki hyöty irti silloin kun sää sallii ja jouduttaa sekä ihmisten että tavaroiden perille pääsyä eikä hidastaa niitä. Ankarasti rankaisevalla tiellä köröttelyyn käytetty aika syö työaikaa aivan turhaan ja huonontaa näin sitä kuuluisaa kilpailukykyä. Nykyaikainen auto on yleensä myös taloudellisin ja ekologisin ajettaessa 80 km/h.
Kuka valvoo peltipoliiseja?
Peltipoliisissa näemme ainoan ihmiskunnan valmistaman koneen, joka ei koskaan tee virheitä eikä mene rikki, eikä siinä ole koskaan väärät säädöt. Henkilöt, jotka tekevät sakotuspäätöksiä näiden laitteiden antamien tietojen perusteella, ovat myöskin erehtymättömiä, joskaan heitä emme näe. Heidän päätöksensä ovat aina oikeita, ja koska sakosta valittaminen vaatii rahaa, se karsii valitukset tehokkaasti. Vaikka tietäisi, että sakko on tullut väärin perustein, autoilijalla ei ole todellista mahdollisuutta saada oikeutta. Suuri osa lakimiehistäkin kieltäytyy kunniasta lähteä ajamaan autoilijan asiaa, koska Suomessa autoilija ei juuri koskaan voi voittaa juttuaan. Autoilijan oikeusturva onkin käytännössä varsin olematon.
Kun autoilija nykyään saa sakkolapun, hän ei myöskään kohtaa sakottajaansa rehdisti silmästä silmään, kuten ennen tapahtui elävän poliisin kanssa.
Hyvä poliisi ja paha poliisi
Mehän kaikki olemme katselleet television poliisisarjoja. Kun konnalta halutaan tietoja, tavallisin taktiikka oli käyttää kahta kuulustelijaa. Ensin tulee paha ja kova poliisi, hän huutaa, mesoaa ja potkii tuoleja. Kun konna on saatu pelokkaaksi, tulee hyvä poliisi ja tyynnyttelee, että äläpäs nyt, eiköhän tässä puhumallakin selvitä. Näin konnalta saadaan tunnustus tai halutut tiedot. Helppoa kuin heinän teko!
Liikkuva poliisi oli parempi
Liikenteessä näyttää olevan samoin. Ennen oli hyvä poliisi, liikkuvan poliisin edustaja. Hän oli oikea, hyvin koulutettu poliisi, kovan luokan liikenneasiantuntija ja autoilija itsekin. Hän pystyi myös hahmottamaan tilanteen, joka rikkeeseen johti. Hän saattoi jopa ymmärtää, että tässä tapauksessa vaarallinen tilanne vaati hieman nopeusrajoituksen ylittämistä ja tyytyi antamaan vain huomautuksen. Lisäksi autoilija saattoi saada vielä jonkun hyvän neuvonkin ja jos kyse oli kuitenkin autoilijan virheestä, ehkä pienen pahoittelunkin sakon kaveriksi. ”Koita nyt ajella vähän varovaisemmin, mutta kyllä tästä nyt on pakko lappu kirjoittaa”. Kaikille jäi yleensä silti myönteinen tuntu, tämä kun on samaa liikennettä kaikille. Mutta asiaa hoidettiin rehdisti ja ymmärrettiin, että kaikki ovat vain ihmisiä, ja tahattomia inhimillisiä virheitäkin voi sattua jatkuvaa tarkkaavaisuutta vaativassa liikenneympäristössä.
Peltipoliisin armoilla
Nyt hyvä poliisi onkin vaihtunut pahaksi poliisiksi. Paha poliisi eli peltipoliisi on kylmä purkki: tuomari ja pyöveli samassa laatikossa. Se ei neuvo, ei neuvottele eikä opasta. Sen ja virkamiehen yhdessä antamasta tuomiosta ei ole hyötyä, koska tilanne on jo unohtunut kun sakko tulee. Siltä puutuu tilannetaju ja sen kanssa voi neuvotella vain oikeudessa, jos rahaa riittää. Ja koska tuomarikin on virkamies, nokkiiko hän toista virkamiestä? Autoilijan on nähtävä paljon vaivaa todistaakseen saaneensa sakon viallisen kameran, kameran säätövirheen tai muuten puutteellisten tietojen perusteella. Jotkut esittävät jo lievennyksiä autoa ajaneen henkilön tunnistamiselle, ja koko ajan todistetaakkaa pyritään siirretään oletetulle virheen tekijälle.
Länsimaisessa oikeusvaltiossa ihmisellä oli ennen oikeus tulla kohdelluksi syyttömänä, kunnes syylliseksi todistettiin.
Kulkeeko kehitys oikeaan suuntaan?
Suomessa, jossa on muutenkin käsittämättömän negatiivinen ja vinoutunut suhtautuminen autoiluun, on luonnollista aloittaa länsimaisten oikeuskäytäntöjen murentaminen juuri autoilijoista. Uskooko pyöräilevä viherpiipertäjä, että tämä käytäntö jää koskemaan vain autoilijoita? Haluammeko tosiaan koneiden antamien automaattituomioiden Suomen? Sitä kannattaisi pohtia hiukan laajemminkin. Tarvitsemme elämässä myös pelivaroja ja inhimillisyyttä ja joskus sääntöjä on voitava lieventää turvallisuuden tai yhteisen hyvän vuoksi, pelkäämättä rangaistusta. Ja valtion budjetilla ei saisi olla mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa, eikä etenkään sakkotulojen muodossa. Jos budjetti on jatkuvasti vajauksella, verotusta on nostettava kaikilla, ei niin, että autoilija rahoittaa koko Suomen valtion budjettialijäämää jo ennestään kovan maksutaakan lisäksi.
Ken tästä käy…
Tästä pääsemmekin takaisin Venetsiaan ja sille alkuperäiselle Huokausten sillalle. ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”. Jos et ehdi käydä alkuperäisellä sillalla, aja Kehä ykköstä länteen oman Huokausten siltamme alta ja muista jarruttaa, muuten saat heittää toivosi tai ainakin rahasi. Vastassasi voi olla kohta samanlainen keskiaikainen lainsäädäntö kuin tuon ajan Venetsiassa. Toisin kuin tuon ajan venetsialaiset, elämme kuitenkin demokratiassa ja voimme tehdä asialle jotain valitsemalla tolkulliset ja inhimilliset päättäjät säätämään lakeja ja rangaistuksia.
Ennen sitä nostetaan se nopeus Kehän 1:n sakkoansan kohdalla edes siihen 80 km tunnissa, se vaatii vain napin painalluksen ja hitusen tervettä järkeä.
Teksti ja valokuvat: © Uutisklubi 2018
