Tehdäänpä jälleen liikennelyhäri eli liikennejuttu, jossa on enemmän kuvia ja vähemmän lukemista. Lähes joka päivä saa lukea lehtikirjoituksia, joissa autoilijoita syyllistetään huonosta ja liikennesäännöistä piittaamattomasta käyttäytymisestä. Hyvin vähän kiinnitetään huomiota autoilijoiden oikeaan liikennekäyttäytymiseen, joka on yleensä varsin siistiä ja varovaista. Pyöräilijöiden liikennekuriin – tai pikemminkin kurittomuuteen – ei valtamedioissa juuri paneuduta. Jos tällaisen jutun haluaa nähdä, se on näemmä kirjoitettava itse. Tässä jutussa käytän havainnekuvina aitoja tilanteita, joissa pyöräilijät jättävät noudattamatta punaisia liikennevaloja, ja on tässä vähän muutakin.
Helsingin hurjapäät
Keskustassa tulee käydyksi useinkin ja silmä on alkanut harjaantua liikenteen seuraamiseen. Muutama näkemäni hiuksia nostattava liikennetilanne sai miettimään pyöräilijöiden käyttäytymistä liikenteessä. Huomasin kuinka usein juuri pyöräilijät osoittavat piittaamattomuuttaan liikennevaloja kohtaan. Niinpä pysähdyin kokeeksi seisoskelemaan muutamaan ydinkeskustan risteykseen katsomaan, kauanko pitäisi odottaa, että joku hurjapää vetelee omilla säännöillään.
Luulin aikaa kuluvan melkoisen tovin, mutta eipä kulunut kuin muutama minuutti koko projektiin. Joku voi sanoa, että entäs ne autoilijat, hehän ne vasta punaisia päin ajavatkin. Väite on täyttä pöppöä, katsokaapa aurinkoisena, normaalin arkipäivän iltapäivänä otettua otsikkokuvaa ja katsokaa muitakin kuvia. Missä ovat autot? Jossain muualla kuin Helsingin keskustassa, autoja näkyy todella vähän. Kaupungin vihervasemmistolainen ja hyvin negatiivisesti autoiluun suhtautuva politiikka alkaa tuottaa hedelmää. Olemattomat autot eivät edes voi ajaa päin punaista, kun eivät aja ollenkaan.
En hae syyllisiä vaan turvallisuutta
Kaikkea ei voi valokuvata, tilanteet vaihtuvat nopeasti ja risteykseen täytyy jäädä odottamaan. Aikaa ei myöskään ole tällaiseen toimintaan kovinkaan paljon käytettävissä, kaupungilla kun ollaan yleensä työasioissa. Päätin kuitenkin vähän tutkia, kuinka paljon pyöräilijät rikkovat punaista liikennevaloa, sillä tämän voi helposti todistaa valokuvilla.
Kävi hyvin nopeasti ilmi, että kuvaa ei todellakaan tarvitse vaania tai odottaa, sillä niitä saa lennossa ihan niin paljon kuin vain haluaa. Vaikka saan tällä viherpiipertäjät kimppuuni, tässä ei haeta syyllisiä. Liikennejutuissamme turvallisuus menee aina ykköseksi. Polkupyörä on ajoneuvo ja sen kuljettajalla on vastuu tekemisistään. Punaista päin suhahtava pyörä on vaarallinen niin autoilijalle kuin ennen kaikkea jalankulkijalle. Neljääkymppiä jyräävä iso ukko omaa melkoisen liike-energian ja jos toisena osapuolena on lapsi, jälki on väistämättä pahaa.
Autoilijaa suojaa pelti, mutta häntäkään ei oikeudessa suojaa muu kuin mahdollinen videotallenne. Nykyinen asenneilmasto olettaa autoilijan olevan syypää aivan kaikkeen, aina mannerjään sulamiseen saakka. Kukaan ei kysy, millaiset oikeasti ovat Kiinassa valmistetun polkupyörän hiilijalanjäljet ja yhteiskunnalliset epäkohdat kyseisessä diktatuurisesti hallitussa maassa, jonka keskitysleireihin mahtuu miljoona uiguuria. Paljonko tupruttavat niitä fillareita tänne rahtaavat suuret laivat? Taitaa olla koko Suomen liikennepäästöt yhdellä fillarien tuontireissulla. Niinpä niin, semmoista se nykyään on.
Mannerheimintie
Mannerheimintie on se väylä, jossa sattuu ja tapahtuu. Tämä liioitellun monta suojatietä vilisevä mukulakivinen ja kuoppainen, epäselvästi merkitty ja aina jostain kohtaa aukirevitty väylä on Helsingin häpeäpilkku. Se on varsin turvaton kaikille liikennevälineille ja pitää rakenteensa vuoksi jo itsessään monen onnettomuuden siemenen sisällään. Tie pitäisi suunnitella täysin uusiksi, mutta aihe ei kuulu tähän tarinaan.
Manskulla on kuitenkin aina liikennettä ja siksi se on myös otollinen kohta tarkkailla pyöräilijöiden käyttäytymistä. Parhaimmillaan olen saanut kuvaan samassa risteyksessä kolme punaista valoa päin ajavaa pyöräilijää vain muutaman minuutin aikana! Tässä kohdassa käytännössä joka kerta punaisen palaessa joku fillaristi tunkee läpi.
Kaikki tekevät virheitä, eikä tässä haluta pyöräilijöitä syyllistääkään, mutta räikeän yleistä säännöistä piittaamattomuus tuntuu olevan. Ovatko nämä enää epähuomiossa sattuneita virheitä? Tämä on vaarallista touhua niin pyöräilijöiden itsensä kuin jalankulkijoidenkin kannalta katsottuna. Kuvat on otettu aika hiljaisena aikana, joten ruuhka-aikana tilanne on entistäkin vaarallisempi.
Kun mikään ei riitä
Joskus fillaristien kekseliäisyys menee jo vähän yli. Oheisessa kuvassa on vallattu kaikki, mitä voi ottaa. Toinen ajaa pyörätiellä ja toinen ajaa jalkakäytävällä. Eikö molempien pitäisi käyttää pyörätietä?
Täältäkin on häädetty lukemattomia autopaikkoja pois, joten voisiko sitä autoilijoiden kustannuksella järjestettyä baanaa käyttää? Outoa liikennepolitiikkaa on se, että tässä on vielä paljon teollisuutta jäljellä ja niin asiakkaat kuin kuljetuksetkin liikkuvat autolla. Mihin sen auton saa, kun jäljellä on vain muutama pysäköintipaikka?
Kun kaikki riittää
Helsinkiin ajetaan uusia pyöräilyväyliä kuin käärmettä pyssyyn parkkipaikkojen kustannuksella. Tässä hyvä esimerkki tuloksesta. Ei niin yhtään pyöräilijää, ei niin missään! Onko järkeä laittaa molemmat puolet kadusta pyörätieksi, kun kukaan ei käytä kumpaakaan puolta? Olisiko voitu vähän joustaa ja jättää edes toinen puoli asiakkaita liikkeisiin tuoviksi autopaikoiksi? Seisoin tässä noin 15 minuuttia odottelemassa edes yhtä ainoaa pyöräilijää keskellä aurinkoista arkipäivää, eikä yhtäkään näkynyt koko aikana. Autoilumahdollisuuksien rajoittaminen johtaa myös jalankulkijoiden vähentymiseen ja moni heistä on tullut paikalle omalla autolla, eipä taida enää tulla.
Semmoinen on Helsinki, sarvikuonojen kaupunki
Yläkuva on Unioninkadulta, minkä moni varmaan tunnistaa. Ennen meidän kaupunkikierroksemme alkoi täältä ja tämän kadun molemmilla puolilla oli hyvin pysäköintipaikkoja. Viikonloppuna Kruununhaan parkkipaikat olivat ilmaisia ja täältä sitten tallusteltiin Aleksia pitkin keskustaan päin. Ensimmäinen pysähdys oli Aleksi 13 -liikkeessä. Ei tallustella, eikä poiketa enää. Auton saa toki kauemmas parkkiin edelleenkin, mutta vain maksulliseen ja paikkojakin on vähemmän. Meidän reitit ja monen muunkin lienevät muuttuneet ja juuri tästä syystä ja sen seurauksena Aleksanterinkadun suurtorin puoleinen pää näivettyy pikkuhiljaa pois kaupallisessa mielessä.
Hyytävä kierre
Kierre on hyytävän yksinkertainen: Aluksi tien varteen pelmahtaa viherkeiju, joka poistaa autopaikat tien varrelta ja laittaa tilalle pyörätiet. Sillä ei ole mitään merkitystä kuka pyöräteitä käyttää, vai käyttääkö niitä kukaan. Autot häädetään pois ja niissä matkustavat perheet menevät jonnekin muualle lompakoineen. Silloin ei enää Aleksanterinkadulla kannata ylläpitää suuria tavarataloja tai edes pieniä liikkeitä.
Sitten loppuu tavaratalotoiminta ja sen mukana katoaa työpaikkoja. Silloin kukaan ei tietenkään aja pyörätietä työpaikalle, kun työpaikkaa ei enää ole. Jäljelle jää vain tuulen pieksemä autio katu, jossa ei aja kukaan, ei autot ja eipä näytä ajavan polkupyörätkään. Saamme Aleksi 13:n tilalle varmaankin suuren kuppilakeskittymän, ehkä ison kirpputorin, tai vaan toimistoja. Se on varmaa, että pyöräilijä saa vastaisuudessa hankkia piponsa ja kypäränsä muualta, ja niin valitettavasti tekevät kaikki muutkin.
Niin, ja saavat ne Aleksi 13:n työntekijätkin hankkia työpaikkansa muualta. Mutta onhan meillä PYÖRÄTIE!
PS. Mutta muistakaamme yksi asia, nyt tulevat kunnallisvaalit ja suuntaa voidaan muuttaa. Siitä vaan äänestämään helsinkiläiset, meidän ulkopaikkakuntalaistenkin puolesta.
