Uutisklubissa ei vielä ole nähty pääkirjoituksia. Jokaisella kunnon lehdellä on pääkirjoitus, joka edustaa päätoimittajan ja julkaisun näkemystä, joten meilläkin on oltava sellainen. Koska teemme ensimmäistämme, on aiheen oltava ylevä ja mikäpä olisikaan ylevämpää kuin Suomi 100 -juhlavuosi! Me lähestymme asiaa tietenkin käytännönläheiseltä kannalta.
Suomi 100 -logon sai lisensoida ilmaiseksi, jos sen käyttöön sai hyväksynnän. Sitten vaan logo tuotteen tai palvelun kylkeen ja ei kun kultaa vuolemaan! Mukaan lähtöä harkitessaan varsinkin pienehkö yritys miettii käytännössä sitä, mitä jää viivan alle, eli toivoo merkin lisäävän myyntiä ja siten tulosta. Helposti luulisi siis, että yritykset riemumielin olisivat ottaneet logon omakseen ja hakisivat sen käyttöoikeutta sankoin joukoin.
Törmäsin lehtijuttuun (Iltalehti 29.10.2017), jossa hankkeen vastaava pääsihteeri Pekka Timonen Valtioneuvoston kansliasta hymisteli suoranaista ”hyökyä” innostuneiden pienyrittäjien rynniessä mukaan Suomi 100 -juhlavuoteen. Alunperin 100:lle yritykselle varattu kiintiö piti tuplata, jotta kaikki pääsisivät mukaan. Myönnän, että me yrittäjät suhtaudumme joskus vähän sarkastisesti viranomaisiin ja pidämme heitä hieman joustamattomina. Tässä jälleen tulivat ennakkoluulot kerralla kumotuiksi! Jos ilmaisia lupia tarvitaan lisää, niin silloin niitä myös hommataan lisää, niin sitä pitää. Ihan tässä täytyy hattua nostaa noin hurjaa meininkiä katsellessa.
Kun lehtikirjoitusta tehdään, on faktojen oltava kunnossa. Asiaa piti tiedustella mieheltä itseltään ja kävinkin Pekan kanssa lyhyen, mielenkiintoisen ja informatiivisen puhelinkeskustelun. Kiitos hänelle siitä. Kyllä se totta on, lopulta peräti 200 yritystä on kuin onkin mukana. Pikkuisen pohdintaa aiheutti sanavalinta ”hyöky”. Keskustelussamme jäi epäselväksi kenen lausuma se lopultakin oli, Pekan vai Iltalehden. Pakko se on silti uskoa, kun on kerran lehteen painettu.
Kotimaisten kielten laitoksen mukaan sanaa ”hyöky” käytetään kielikuvana hallitsemattomalle ja massiiviselle ilmiölle, jota ei voi pysäyttää. Joten ei kun laskemaan. Tilastokeskuksen tuorein tieto vuodelta 2016 kertoo Suomessa olleen tuolloin 378 712 yritystä, joista mukaan lähti 200. Prosenttilaskun tulos antaa ”hyökyn” osallistujamääräksi huikeat 0,07% kaikista pienyrittäjistä! Mitenkään lukua väheksymättä tästä ei tule mieleen massiivinen eikä hyöky. Varsinkaan kun tapahtuma on suurin koskaan Suomessa tehty yritysyhteistyöohjelma, millaisiakohan ne pienemmät ovat olleet?
Koska kaikilla lienee ollut hyvä tarkoitus, niin jokinhan tässä nyt mättää. Yksi syy alhaiselle osanotolle voi olla lyhyt ilmoittautumisaika, noin 6 viikkoa kuulemma. Monen yrityksen oli varmasti vaikeaa keksiä Suomi-aiheinen tuote tai palvelu, tietämättä etukäteen, tuleeko logon käyttölupaa vai ei. Suomi 100 -leivos voi olla kohtalaisen helppo järjestää nopeastikin, mutta Suomi-pyyhe on jo vaikeampi. Se pitää tilata valmistajalta sinivalkoisena jo hyvissä ajoin ja varustaa Suomi 100 -logolla. Entäs jos lupaa ei sitten myönnetäkään? Tai vaikka myönnettäisiinkin, niin mitäs jos Kiinasta tuleva tuotekontti myöhästyy, kuten niillä on välillä tapana?
Toinen jarruttava tekijä voi olla sitoutuminen kestävän kehityksen sitoumukseen nro 2050. Oheinen näyttökaappaus kertoo karua kieltään. Ymmärrätkö sinä lukija, mitä tuossa sanotaan?
Suuri firma Kiinan konttia odotellessaan ehtii toki perehtyä ja sitoutua siihenkin. Mutta vaikkapa jonkin leivoksen tekijällä ei ehkä oikein riitä intoa kahlata moista byrokratiaa läpi Suomi 100 -marenkipalan vuoksi, mikä sen käytännössä erottaisi tavallisesta leivoksesta ja tulos olisi edelleenkin epävarma.
Mikään laki ei muutenkaan velvoita yrityksiä sitoutumaan ko. artiklaan, joten tässä tapauksessa hyvästä vapaaehtoisuudesta tuli taas se paha pakko. Ajatuksena oli ollut vaatia yritykseltä ”pikkuisen ekstraa”. Varsinkin pienyrityksen takki voi olla (etenkin ajankäytön suhteen) niin tyhjä, että nyt vain 0,07%:lta löytyi sitä ekstraa.
Tällaista se yrittäjän elämä suloisessa Suomessamme tuppaa muutenkin olemaan, joten nyt aika moni päätti tällä kertaa jättää väliin. Valitettavasti byrokratian kiemurat pelottavat yrittäjät pois monista muistakin sinänsä hyvistä hankkeista, koska asian tiimoilta kuluu aikaa ja sen käyttö on sisällytettävä tuotteen hintalappuun.
No, onhan peräti 33 % suomalaisista ostanut jonkin Suomi 100 -tuotteen, joten on tässä varmaan jotain syytä juhlaan. Mutta aika harvakseltaan olen silti törmännyt Suomi 100 -tuotteisiin, mistä niitä oikein saa? Jopa Helsingin keskustassa voi kävellä pitkiä matkoja näkemättä edes Suomi 100 -viiriä. Olisiko nyt 100 -vuotisjuhlan kunniaksi voitu ottaa vähän rennommin? Luotettu suomalaisiin yrittäjiin ja hoidettu homma niin, että mukaan olisi saanut lähteä jopa vaikka ilman mitään ilmoittautumista. Tätä rentoa kädenojennusta viranomaisilta saammekin sitten varttoa seuraavat 100 vuotta.
Näyttää vahvasti siltä, että kaukaisen ystävämme Kiinan pehmeä pandakontti viekin lopulta kaiken mediahuomion muiden nenän edestä, mutta toisaalta, sieltähän ne monet muutkin Suomi 100 -tuotteet tulevat. Yrittäjä tietenkin toivoo, etteivät pallokorvat ahmi meitä vararikkoon.
Mieluummin sitä toki juhlii 100 -vuotiasta Suomea kuin entistä neuvostotasavaltaa, kuten veljemme Viro tekee ensi vuonna ja vieläpä ilman pandoja.
Kirjoitustamme saa tietysti kommentoida ja ehdottaa oikaisuja. Lupaamme korjata asian viipymättä, tässä tapauksessa siis tasan 100 vuoden kuluttua, sen rennon kädenojennuksen yhteydessä.
Pauli Kinnunen
