Tällä kertaa Kuukauden kuvana on ulkomailta otettuja kuvia. Sattumallakin on sormensa pelissä, sillä meille on tulossa levyjuttu Laura Pausinin uudesta albumista. Mietin siihen kuvitukseksi erinäisiä matkakuvia Italiasta ja se toi mieleen ajoreittimme Pohjois-Italiassa ja myös vilunväreitä aiheuttaneen oivalluksen: minähän olen ajanut tuon vasta romahtaneen Ponte Morandi -sillan yli. Yllätys, yllätys, kuvakin löytyi ja kuten yllä olevasta kuvasta näemme, silta oli remontin kourissa jo vuonna 1989.
Italialaista liikennettä
Koska tuo silta tuli ajettua, pistän tähän myös vähän juttua autoilusta Italiassa.
Italialainen liikennekulttuuri eroaa suomalaisesta melkoisesti. Oheinen kuva havainnollistaa erästä sikäläistä ilmiötä eli maksullisia moottoriteitä. Ensin ajetaan tietullille ja maksetaan autoilu seuraavalle tietulliasemalle. Homma kustantaa melkoisesti ja asuntovaunu perässä maksaa vielä ekstraa.
Italia on siitä poikkeuksellinen maa, että se oli jo 80-90-luvun taitteessa kalliimpi kuin Suomi. Lähes kaikkialla muualla Keski- ja Etelä-Euroopassa oli ja on edelleenkin halvempaa kuin Suomessa. Autoilu Italiassa oli jopa Suomea kalliimpaa sekä moottoritiemaksujen että erittäin kalliin polttoaineen vuoksi.
Rahalle sai vastinetta
Toisaalta moottoritie eli autostrada on miltei ainoa mahdollinen ja järkevä tapa taittaa pidemmät etapit Italiassa. Tiet ovat yksityisten yhtiöiden omistamia ja yleensä hyväkuntoisia. Teiden varsilta löytyvät asialliset palvelut, joihin voisi verrata Linnatuulen bensistä meillä. Tavallisen suomalaisen bensa-aseman Italian vastaavat saavat näyttämään mitättömiltä nakkikioskeilta. Italiaa pidetään vähän epäsiistinä maana, mutta koko moottoritieympäristö oli putsplank eli erittäin siisti.
Vauhtiakin sai pitää muistaakseni 140 km/h ja asuntovaunun kanssa taisi olla satanen. Moottoriteillä ei sattunut mitään ikävää, joten olo tuntui varsin turvalliselta. Ilmeisesti jonkinlainen vartiointi teillä lienee ollut tai sitten korkeat maksut pitivät pitkäkyntiset poissa moottoriteiltä. Muualla ryöstöistä varoiteltiin yhtenään milloin minkäkin plakaatin muodossa ja autoilevat turistit kertoilivat toisilleen kauhujuttuja tierosvoista. Saattoivat olla urbaania legendaa – tai sitten ei.
Huomioita autostradalta
Palvelu oli kaikkialla erittäin ystävällistä ja hyvin kallista. Kun yksityisteistä oli kyse, niillä sai ajaa millä härvelillä halusi, myös todella hitailla ajoneuvoilla.
Näimme myös pakettiautoilijan, joka ajaessaan luki keskittyneesti kirjaa! Vilkaisi välillä eteensä ja käänsi samalla sivua ja matka jatkui. Yksikään poliisi ei puuttunut asiaan, vaikka niitäkin näkyi.
Näimme myös valtavia asuntovaunuja, joita veti perässään pikkuruinen Fiat Topolino. Auto oli nurkasta nurkkaan täynnä ihmisiä ja kattotelineellä oli lastia pitkälti toista metriä, siis enemmän kuin oli auton oma korkeus. Siinä ei nopeus päätä huimannut, mutta jotenkin se pikkuinen taakan alla puhiseva autoraasu vain sinnitteli eteenpäin.
Kapeat kylätiet eivät houkutelleet
Pienille paikallisteille ei vaunun kanssa viitsinyt muutaman yrityksen jälkeen lähteä. Kylätiet ovat maksuttomia ja siksi suosittuja ja näin ollen äärimmäisen ruuhkaisia.
Mopoilija molemmissa vaunun takakahvoissa vapaakyytiä ottamassa oli karmivaa. Lopulta piti vain luottaa, että vintiöt päästävät ajoissa irti, kun tuli liian ahdas kohta vastaan. Yleensä irtipäästäminen vahvistettiin puimalla nyrkkiä: ’Senkin liero, sinne meni hyvä vapaakyyti!’ Mutta eipä aikaakaan, kun kahvoissa kiikkuivat jo uudet vintiöt; niillä kujilla henkensä kaupalla.
Italialaiset ratissa
Italialaiset käyttäytyvät muutenkin autonratissa kuin olisivat kuolemattomia. Ohi mennään paikoissa, joissa ei ole näkyvyyttä lainkaan. Jos kyseessä on 90 asteen mutka oikealle vuoren ympäri ja tienleveys vastaa meikäläistä kinttupolkua, sitä suuremmalla syyllä ohitus on pakko tehdä, koska ’eihän sieltä eilenkään tähän aikaan ketään tullut’.
Nopeusrajoitukset ovat ilmeisesti heille miniminopeuksia, koska esimerkiksi kapealla maantiellä hitaampi ajoneuvoyhdistelmä saa heidät täydelliseen rattiraivoon, jonka yhdistelmän kuski saa tuta jokaisen ohittavan ajoneuvon kuljettajan (ja matkustajien) käsimerkkien myötä. Jos ohi ei pääse millään, tööttäilykuoro on valmis. Hyvin, hyvin monta kertaa tunsi, kuinka suojelusenkelit paiskivat ylitöitä, kun pari hullua suomalaista oli yleensä uskaltautunut mukaan moiseen venäläiseen rulettiin.
Vaunumatkailijan kommentti leirintäalueista
Jotkut leirintäalueet olivat joka puolelta teräksisten, monimetristen aitojen suojaamia, samoin sisäänkäynnillä oli vartijat yötä päivää ja kulkuluvat tarkistettiin jokaiselta alueelle tulevalta. Iltaisin koko leirintäalue tarkistettiin suihkuja ja vessoja myöten (olipa niissä silloin joku tai ei) aseistettujen vartijoiden toimesta ennenkuin portit suljettiin yöksi. Oliko homma liioiteltua vai ei, emme tiedä. Yövyimme myös leirintäalueilla, joilla moista käytäntöä ei ollut, emmekä tulleet ryöstetyiksi.
Nähdäksemme osa turisteista (etenkin saksalaisista) kulki niin kalliilla vehkeillä, että he halusivat turvatoimien olevan niin täydelliset kuin suinkin, mistä syystä osa leirintäalueistakin oli sen mukaisia.
Vielä kun turvamiehet olisivat saaneet pidettyä ne hiljaiset, mutta sitäkin verenhimoisemmat hyttyset poissa…
Hurjaa menoa Genovassa
Yli tai läpi
Moottoritie oli raskaalla kädellä vedetty kaupungin läpi ja jos läpi ei päässyt, mentiin kaupungin yli. Jos vastaan tuli vuori, mentiin läpi siitäkin. Tuloksena on hurja tie, joka on raskaasti liikennöity ja vaarallinen. Italialainen silta voi oikeasti hytkyä raskaan liikenteen painosta. Tämä Genovan Morandi-silta on tuettu vain muutamalla vaijerilla, mikä ei sekään turvallisuuden tunnetta lisännyt. Ihmiset asuivat kerrostaloissa ihan sillan kupeessa ja osittain jopa sen alla. Sillan alla oli myös varastoja ja teollisuusrakennuksia työtä tekevine ihmisineen.
Asutus ihan sillassa kiinni
Korjauksessa jo silloin ollutta siltaa reunustavat betoniporsaat estivät kaahailevien kuskien suistumisen jonkun perheen parvekkeelle, mutta sillan rasitusta nekin möhkäleet pahensivat. Itse silta ei sinänsä ole mitenkään järisyttävän suuri, suunnilleen Raippaluodon sillan kokoinen.
Genova on ahtaaseen lahdenpoukamaan puristunut kaupunki, jossa on noin 600.000 asukasta eli ei ihan pieni paikka, mutta maantieteellisesti ei silti kovin iso. Turistille siellä ei ollut oikein mitään, joten tyydyimme vain ohittamaan sen. Yleensä italialaiset kaupungit ja kylät ovat tavalla tai toisella varsin pittoreskeja, mutta Genova on kuin vuoriston rinteille yhteen kasaan kipattu Jakomäki, joskin paljon epäesteettisempi.
Huonokuntoinen silta
Olen nähnyt ja ajanut monenlaisia teitä ympäri Pohjois- ja Länsi-Eurooppaa, mutta tämä osuus oli yksi hurjimpia. Jo tuolloin tuli mieleeni, että tämä notkahteleva silta ei voi millään kestää. Vaikka se kesti vielä yllättävän kauan tuon jälkeen, lopulta rakenteet pettivät.
Puutteellisten huoltotöiden vuoksi silta romahti yhtäkkiä käsittämättömän laajalta alueelta ja yli 40 ihmistä menehtyi. Nyt etsitään syyllistä, eikä kukaan suostu ottamaan sillan romahdusta kontolleen.
Autoilijoilla on meillä Suomessa tapana manata liikennettä hidastavia ja ulkoapäin katsoen suunnattoman hitaasti eteneviä siltatöitä, mutta jostain syystä nyt tuli kummasti lisää kärsivällisyyttä.
© Kuvat ja teksti: Pauli Kinnunen
