Kerran viikonlopun iltana, tai yötähän se jo oli, sattui tv:n kaukosäätimen näppylä jollekin pikkukanavalle. Sieltä oli juuri alkanut Star Wars ”Jedin paluu”. Osaan kyllä leffan ulkoa, mutta olihan tuota yötä siinä, joten huurteinen kouraan ja ei kun örnöttämään. Leffa palautti mieleen muistot siitä, kun näin ensimmäisen Star Wars -filmin isolta valkokankaalta, parhaassa teatterissa ja parhailta paikoilta. Se oli uskomaton hetki, joten voisinkin hyvin jakaa tämän muiston lukijan kanssa.
Kauan kauan sitten….
Tapahtui siis kauan kauan sitten, erään pienen pohjoisen maan pienessä pääkaupungissa, vuonna 1977. Olin silloin oppikoulua käyvä nuorukainen ja koulun käytävillä puhuttiin vain yhdestä asiasta. Tähdissä on syttynyt sota! Jokainen jätkä, joka ei halua lumipesua, käy katsomassa Tähtien sodan. Tuohon aikaan Suomessa ei tiedetty mitä on sci-fi, ja elokuva olisi saanut huomattavasti vähemmän katsojia, jos sitä olisi markkinoitu alkuperäisellä nimellään. Se oli sitä pimeää Kekkosslovakian aikaa, jolloin rajat oli kiinni, hintalaput korkeita ja toisaalta lähes jokainen liikkeen nimi oli suomenkielinen ja myös suomalaisessa omistuksessa. Niin, ja työttömiä oli paljon vähemmän kuin nyt.
Se kuuluisa ”pikkusisko-kortti” kehiin
Mutta amerikkalaisia elokuvia meillä, tietyin rajoituksin, sai esittää. Ja tämä elokuva oli pakko nähdä! Ihan helppoa se ei kuitenkaan ollut. Ensinnäkin teatteri sijaitsi keskustassa ja sinne piti mennä bussilla. Koska koulunikin oli keskustassa, luottoa vanhemmilta tähän kyllä löytyi. Reissun kustannus piti heille jotenkin perustella ja niinpä vedin esiin ”pikkusisko”-kortin ja tarjouduin viemään hänet teatteriin, jos sinne pääsisimme, koska yksinään hänellä ei olisi asiaa sisään. Koska kodissamme oli jo väri-tv, onnistuin myös vetoamaan kuvan laatuun ja perustelemaan sillä kalliimmat liput Bristolin parvekkeelle, jossa olikin pohjoismaiden parhaat paikat. Läpi meni!
Bristolin parvelle
Ja ei kun bussilla keskustaan. Varatut liput odottivat kassalla, ja jaossa oli myös painettuja esitteitä elokuvasta. Levittäjä oli katsonut parhaaksi painattaa sellaisen, jotta elokuvassa vilisevät oudot termit olisivat jo valmiiksi tuttuja, yleisöön ei oikein luotettu. Rapisevan karkkipussin kanssa kiipesimme kuuluisalle Bristolin parvelle ja istuuduimme odottamaan elämystä, josta kaikki puhuivat.
Valtavan jyrinän saattelemena mahtava avaruusalus vyöryi ylitsemme uskomattoman, myöskin takaa tulevan jyrinän – joka tuntui maanjäristykseltä – saattelemana. Mahtava alus sai peräänsä vielä toisenkin, paljon suuremman, joka tuntui suorastaan putoavan päälle, sen pohjaa saattoi miltei koskettaa! Mitään tällaista en ollut koskaan elämässäni nähnyt, niin kuin eivät miljoonat muutkaan ihmiset ympäri maailman. Siskoni tuijotti eteensä hypnoottisen keskittyneesti ja vieressä olevat pojat tönivät olkapäähän ja kysyivät, että eikös näytäkin mageelta? He olivat katsomassa elokuvaa jo seitsemättä kertaa! Pojat pilasivat elokuvanautintoni selostamalla juonta koko ajan etukäteen, mutta tämä oli siihen aikaan tapana. Jos meni katsomaan länkkäriä, aina joku huusi: se on siellä kiven takana, varo! Tästä alkoi matkani kaukaiseen galaksiin ja olen sillä matkalla vieläkin.
Legendaarinen alkurepliikki
Jo alkurepliikit veivät mukanaan. Kaksi peltipurkkia dyynillä hokemassa, että tällä kertaa prinsessa ei pääse pakoon. Mikä ihmeen prinsessa? Minä olin luullut tulevani katsomaan avaruusseikkailua, enkä mitään tyttöjen prinsessajuttua. Toisaalta, kuka pitää prinsessaa vankina ja pääseekö hän pakoon? Tämä on mielestäni yksi typerimpiä elokuvarepliikkejä koko lajityypin historiassa ja silti myös yksi nerokkaimmista. Se herättää kysymyksiä ja uteliaisuuden, asiasta on pakko saada selvää. Lisää seurasi, keitä ovat Obi-van Kenobi, entä Luke Skywalker? Vastaukset moniin arvoituksiin saattoi saada vain katsomalla pläjäyksen loppuun.
Mikä meno, mikä lento!
Ja se vei mukanaan, vei todellakin. Kokonainen maailmankaikkeus vyöryi leveälle valkokankaalle monikanavaäänen tehostamana. En ollut koskaan kuullut sellaista äänimaailmaa, eivätkä olleet kuulleet miljoonat muutkaan ihmiset ympäri maailman. Oli monia kokonaisia planeettoja asukkaineen ja kulttuureineen, avaruusaluksia, lasersäteitä, valomiekkoja ja niitä käyttäviä mystisiä jediritareita. Kaiken takana ihmeellinen Voima, joka hallitsee kaikkea ja sitä vastustava mahtava Darth Vader, kaikkien pahisten keisari!
Elokuva oli täyttä heppoisesti käsikirjoitettua soopaa, lapsellista satua ilman mitään yritystäkään nivoa sitä todelliseen maailmaan. Varsinkin myöhemmällä iällä, moneen kertaan elokuvan nähtyäni, en voi kun ihmetellä, miten tämä huttu meni läpi miljooniin ihmisiin ympäri maapallon ja menee läpi edelleenkin.
Mikä siinä kiehtoi?
Star Wars meni läpi suurimmaksi osaksi hyvän tuurin ja oikean ajoituksen ansiosta. Tuohon aikaan ufot ja avaruus olivat pinnalla ja leffalle oli valmis otollinen maaperä. Avaruustutkimus kukoisti ja kaikki näkivät ufoja. Däniken esitteli teorioitaan ja ufokirjallisuus luettiin milteipä tieteeksi. Uri Gellerit ja muut taikurit otettiin todesta, vastaavaa huuhaa-buumia ei tämän jälkeen ole nähty. Kun minä istuin tuoliin, olin lukenut Vernet, Asimovit, Clarket ja monet muutkin, tiesin mitä on sci-fi. Silti viereisellä tuolilla istuva saattoi nauttia näkemästään, vaikkei olisi lukenut yhtään lajityypin kirjaa. Onhan leffa pohjimmiltaan klassinen satu sankareineen ja prinsessoineen. Onhan kaikille pienenä luettu Prinsessa Ruususta tai sitten oli luettu itse.
Koko elokuva-ala muuttui
Myyntimiehen hokemalla: eikä tässä todellakaan vielä kaikki. Star Wars muutti oikeaakin maailmaa ympärillään monella tavalla ja Amerikassa muutos oli suurin. Siellä pystyi viettämään elokuvissa jopa koko illan, varsinkin ennen tv:n tuloa. Saattoi siis ostaa yhden lipun teatteriryppääseen ja viettää siellä aikaa ja katsoa useammankin elokuvan samalla lipulla. Joitain festivaaleja lukuunottamatta tämä tapa ei Euroopassa ja Suomessa juuri ole ollut käytössä. Meillä oli usein vain yksi teatteri ja siinä pyöri vain yksi elokuva. Bristolissa oli kyllä kaksi salia, mutta niihinkin piti ostaa eri lippu.
Star Wars lopetti Amerikassa yhden lipun käytännön. Ihmiset ostivat lipun teatteriin, mutta elokuvan päätyttyä eivät menneet katsomaan jotain toista elokuvaa, vaan menivät takaisin katsomaan Star Warsin uudelleen. Ovien ulkopuolella jonotti vihaisia ihmisiä, jotka eivät päässeet sisään teatteriin, koska kukaan ei tullut sieltä ulos! Leffa pyöri kyllä täysille katsomoille, mutta kassa näytti nollaa. Niinpä suurelta osin siirryttiin elokuvalippujen myynnissä eurooppalaiseen käytäntöön ja samalla tuli lopullinen kuolinisku ns. B-elokuville.
Rosoinen ja käytetty maailma
Miksi ihmiset sitten jonottivat päästäkseen katsomaan tämän elokuvan? Syitä on varmasti moniakin, mutta uskoisin suurimman syyn olevan se, että leffassa oli niin paljon ennennäkemätöntä. Se oli uusi ja tuore. Sci-fi elokuvia oli toki ollut aikaisemminkin ja meilläkin tv:ssä pyöri jo Star Trek eli ei lajityyppi vieras sinällään ollut. Avaruusseikkailu 2001 oli tiennäyttäjänä sekin jo julkaistu. Mikä sitten erotti Star Warsin näistä esikuvista?
Ensinnäkin se tarjosi käytetyn maailman. Star Trek ja Avaruusseikkailu tapahtuivat utopistisessa, siistissä ja liian puhtaassa maailmassa, jossa ei enää ollut yhteiskunnallisia ongelmia. Ne olivat myös liian tieteellisiä ja realistisia ja vaativat katsojaltaan huomiota ja kieltämättä ne olivat ehkä vähän ylipitkiä. Star Warsin maailma taas oli rosoinen, se ei ollut realistinen, mutta se tuntui silti läheisemmältä. Ympäristö oli likainen, yhteiskunta oli väkivaltainen, monet ihmiset elivät kurjuudessa ja oli orjuuttakin. Toisaalta rikkaat elivät yltäkylläisyydessä palatseissaan ja käyttivät asemaansa mielivaltaisesti. (Tällaistahan ei tietenkään tapahdu enää nykyään). Ostaminen ja myyminen olivat arkipäivää, ei oltukaan Star Trekin utopiamaailmassa, josta raha oli kadonnut ja sääntöjen noudattaminen oli kunnia-asia. Avaruusalukset eivät aina toimineet, niitä piti korjata. Millennium Falconiahan jopa kutsuttiinkin romuksi. Päähenkilöt eivät aina onnistuneet ja he tekivät virheitä. Alukset kulkivat vaivatta suuria välimatkoja, mutta yhteiskunta oli kuin keskiajalta.
Helppo katsoa
Elokuva ei myöskään vaadi katsojaltaan ajattelua. Leffassa ei juurikaan ole kulttuuria Star Trekin tai Avaruusseikkailun tapaan. Shakkia ei pelata, taustalla ei soi klassinen musiikki, päähenkilöt eivät tunne Shakespearia tai keskustele juuri lukemastaan kirjasta. Tätä elokuvaa saattoi katsoa kuka tahansa tuntematta itseään tyhmäksi. Kulttuurianekdoottien huono puoli on se, että niitä ymmärtämätön katsoja tuntee olonsa vaivautuneeksi eikä ehkä suosittele elokuvaa kavereilleen. Star Wars -elokuva ei syyllistä eikä haasta yleisöään, ja siitä on silloin helppo nauttia.
Yksinkertainen ja simppeli
Käytännössä leffassa oleva huumorikin oli aika alkeellista, jokainen ymmärsi sen vähät (ja huonot) vitsit. Elokuvasta puuttuu myös erotiikka, ihmiset koskettelevat toisiaan, mutta yleensä jollain aseella. Tunteet ovat pinnallisia ja toverillisia, millä on todennäköisesti pyritty saamaan alhaisemmat ikärajat. Suomessa ikäraja taisi olla 16 vuotta lähinnä väkivallan ja outojen otusten vuoksi. Yleensähän leffassa kuoli joku imperiumin sotilas haarniskassaan tai sitten henki lähti jossain räjähdyksessä.
Käsikirjoitus on yksinkertainen ja simppeli. Tapahtumat etenevät reaaliajassa ja vain kaksi tapahtumajanaa on seurattavana. Ohjaus on yksinkertaista, muutamaa elokuvateorian perussääntöä noudattavaa, ilman kikkailua. Ei ole epäselvää kuka on sankari ja kuka konna. Sama mahtipontinen fanfaari seuraa Darth Vaderia kohtauksesta toiseen. Dialogi on vähintäänkin kökköä, ellei peräti surkeaa ja taas kerran kaikki on niin helppoa.
Analogista uutta tekniikkaa
Mutta yksi asia ei ollut helppoa, nimittäin tekniikka. Lucas käytti jokseenkin kaiken tietotaidon, jonka elokuvatekniikka oli saavuttanut sen 100 vuoden aikana, jona elokuvaa oli tehty. Koko leffa lienee analogisen elokuvan tekninen huippusaavutus ja pian tämän jälkeen tietokoneet aloittivat uuden aikakauden. Leffa on käytännössä kokonaan analoginen, mekaanisesti tehty. Siinä käytetään pienoismalleja ja taustaprojisointia. Siinä leikataan, liimataan ja askarrellaan, piirretään ja maalataan. Kaikki on tavallaan oikeaa, valomiekat ja säteet on käsipelillä tehty, lavasteet ovat oikeasti olemassa, osa kuvauspaikoista on jopa entisöity turistipyydyksiksi. Alukset on ”liimattu” paikoilleen, tarkkasilmäinen ja asiasta kiinnostunut katsoja pystyy jopa näkemään ympärillä olevan pelivaran rajat. Tänä päivänä osaava nörtti tekee kaiken saman koti-pc:llä tuosta vaan.
Myös ääni uudistui
Äänitekniikka oli sekin täysin uutta. Monikanavaääni ei sinänsä sekään ollut tavatonta, mutta aiemmin se rajoittui yleensä viemään dialogin sinne missä näyttelijä oli. Laajalla kankaalla oikealla oleva näyttelijä myös kuului oikealta, vasemmalla olevan puhe kuului selvästi vasemmalta. Takaa ei kuulunut mitään. Enkä tiedä kuuluiko Suomessa tätäkään, oliko meillä sellaista teatteria, jossa tekniikka olisi ollut käytettävissä? Ainakin yhteen maanjäristysleffaan jenkit toivat rojut itse mukanaan. Star Warsin äänet kuuluivat myös takaa ja bassotekniikka otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön elokuvakerronnassa tässä laajuudessa. Näyttelijät puhuivat kankaan keskeltä, mutta muu äänikuva ympäröi katsojan joka puolelta. Tämäkin tekniikka oli analogista. Käytössä oli oikeasti vain kaksi äänikanavaa ja takaa tulevat äänet oli sekoitettu näihin kahteen stereokanavaan eli takaa kuului vain yksi ääni. Ketään ei tietenkään häirinnyt tieto siitä, että avaruudessa ei ole ilmaa, eikä näin ollen voisi olla ääniäkään. Kubrick otti tämän huomioon, mutta kyllä Star Warsin jytinää kuunteli mielikseen. Kukaan ei ollut ennen kuullut mitään tällaista, tuntui kun tukka olisi lähtenyt päästä! Tekniikka tunnettiin nimellä Dolby Surround. Mikään ei ollut enää entisellään ja jokainen itseään kunnioittava ohjaaja otti tämän tekniikan käyttöönsä elokuvissaan ja vaati sen käyttöä teatterissa.
Myöhemmin Lucasfilm lanseerasi THX-laatustandardin, joka Pohjoismaissa otettiin ensimmäisenä käyttöön juuri Bristolissa. Moni erehtyi pitämään sitä äänentoistojärjestelmänä, mitä se ei oikeasti ollut. Äänen lisäksi se vaati teatterilta muutakin laatua katsojan iloksi ja tietysti lysti myös jotain teatterille kustansi. Nykyisin nämä parametrit ovat hyvässä teatterissa itsestäänselvyys ja kunnon jytinät saa nykyisin kotiinkin. Elokuva siis nosti myös teattereiden äänen tason uuteen laatuluokkaan.
Monet kohtaukset jäivät elämään
Leffa muistetaan klassikoiksi nousseista kohtauksistaan, valomiekoin käydyt taistelut ovat kuin suoraan japanilaisista elokuvista. Laser-aseilla käydyt pyssytaistelut taas kuin lännensarjoista ja muu tarina kuin Tuhkimosta. Kaiken takana on salaperäinen Voima, uskonto joka ei ole uskonto ja kun sitä ei tuputeta, taaskaan ei haasteta katsojaa.
Elokuvan lopussa Luke kuulee aluksessaan Kenobin äänen ja luottaa Voimaan kääntäen pois aluksensa teknisen tähtäinlaitteiston. Hän alkaa lentää vaistoonsa luottaen ja kaikkihan me tiedämme, kuinka siinä kävi. Suuri pamaus ja paha pallo oli puhjennut! Kohtaus on yksi elokuvataiteen merkkipaalu. Lässähtäneessä lopussa prinsessa Leia antaa palkaksi mitalin. Kohtauksessa olevaa riipusta väitetään alkuperältään suomalaiseksi. Sitten kuva pienenee häviten nopesti pois ja kaikki on ohi.
Vain kerran elämässä
Istuin paikallani ja katsoin torvimusiikin saattelemana kaikki lopputekstit. Kukaan ei lähtenyt teatterista pois ennen kun viimeinenkin rivi oli nähty. Siskoni oli vaipunut jonkinlaiseen koomaan, hänet piti ravistaa hereille. ’Eiks ollukki magee?’ kysyivät viereisten paikkojen pojat ja kyllä se oli. Mutta eiks ookin kummaa, miten te nappulat olette päässeet sisään? Silloinkin ikärajat olivat vähän viitteellisiä. Lähdimme kohti bussipysäkkiä ja mietin mitä olin nähnyt. Kovin moni ei lähtenyt kanssamme teatterista ulos, suurin osa kääntyi suoraan takaisin lippuluukulle mennäkseen katsomaan leffan uudestaan. Myöskään pojanviikarit eivät tulleet ulos, sinne jäivät.
Tiesin jo tuolloin, että nyt olin kokenut jotain ainutlaatuista. Tällaisilla elämyksillä on taipumus hiipua, mutta yllätyksekseni kokemuksen arvo on vuosien kuluessa vain kasvanut. Meitä on vähintään kymmeniä, ellei satoja miljoonia ympäri maailman. Voin alkaa keskustelemaan lähes kenen hyvänsä ikäiseni kanssa tästä elokuvasta, olipa hän mitä tahansa kansallisuutta. Hyvin moni on elokuvan nähnyt juuri samoin, heti tuoreeltaan. Jotkut inhoavat, toiset rakastavat ja kaikilla on siitä joku mielipide. Mutta miltei jokainen on elokuvan nähnyt, ainakin tv:stä. Elämys pysyy hyvin muistissa siksikin, että leffoja näytetään koko ajan uudelleen ja onhan DVD:kin toki hyllyssä. Minä pidän George Lucasia yhtenä suurista elokuvavaikuttajista, vaikka hänen leffansa ovatkin niin simppeleitä.
Sisäpiirin suljettu kerho
Meitä elämyksen kokeneita ei voi tulla lisää, sillä elokuva oli nähtävä tuoreeltaan, jotta sen voi jakaa jonkun toisen kanssa samalla tavalla. Tähän kerhoon pääsyyn vaaditaan riittävää ikää, myöhemmät esitykset eivät ole sama asia. Vaimoni tietää hyvin, että olen tällaisten elokuvien harrastaja. Emme voi jakaa tätä kokemusta, koska esitysvuonna hän ei olisi ainakaan yksinään päässyt sitä katsomaan. Myöhemmin kyllä pääsi, ja kerran raahasin hänet katsomaan uusintaesitystä. Leffaan oli myös ympätty joitain uusia kohtiakin, mutta hän ei silti oikein innostunut. Joihinkin kerhoihin ovi voi olla auki vain kerran ja komeampaakin oli jo siinä vaiheessa ollut tarjolla.
Star Trek haastaa Star Warsin
Lucas oli paljon aikaansa edellä ja varsinkin Paramountilla oltiin todella hermostuneita ja kysyttiin, miksei meillä ole mitään tuollaista? Mutta löytyihän sieltä laarista Star Trek! Pahvilavasteet vaihtuivat isoihin efekteihin, mutta vanha jengi saatiin kokoon ja jälki oli komeaa. Vuonna 1979 ensiesityksensä sai Star Trek Avaruusmatka, AC Clarken romaaniin ’Uhka avaruudesta’ ainakin jollakin tavalla pohjautuen. Tämäkin leffa tehtiin vielä miltei täysin samalla perinteisellä ”leikkaa, liimaa, askartele” -menetelmällä. Mutta ainakin kameran ohjauksessa käytettiin jo tietokoneita. Pienoismallin kuvaamiseen kehitettiin erikoisia periskooppioptiikoita, jotta suuri elokuvakamera pääsi kuvaamaan mallia uusista kuvakulmista. Tv-sarjan fanitkin istuivat jo elokuvateatterin tuoleilla valmiina odottamassa. Star Trek aloitti oman elokuvasaagansa, joka lienee parhaiten aikaa kestänyt, silti aina vähän Star Warsin varjossa pysyen.
Star Trek haastaa myös katsojan
Sar Trek haastaa katsojansa, siitä nauttiakseen on tiedettävä jotain, elokuvan jatko-osa edellytti jopa tv-sarjan tuntemusta. Tahti on rauhallisempi ja pohjautuu osittain tieteeseen. Politiikka on läsnä, väkivalta on realistisempaa, mutta sitä on harkitummin, dialogia on paikoin runsaasti. Lisäksi elokuvat olivat pikkuisen ylipitkiä ja näillä eväillä ei ykkössuosiota tule, mutta hyvä kakkossija heltisi. Lisäksi katsojalla oli lupa odottaa jokaiselta uudelta Str Trek -leffalta joku kikka tai vimpain, jollaista ei ollut ennen nähty. Molemmat elokuvasarjat lukuisine oheishärpäkkeineen ovat keskuudessamme edelleen. Löytyy niin Lego-palikoita kuin Enterpricen korjausoppaitakin.
Jatkoa sai odottaa pitkään
George Lucas piti pienen tauon ennen kuin uusia ”episodeja” tuli lisää, hän jäi odottamaan tekniikan kehittymistä visiot valmiina. Alkuperäistä elokuvasarjaa saatiin odotella DVD-levyllekin yllättävän pitkään. Teknistä edistystä kaupattiin pitkään huonolla kuvanlaadulla VHS-kaseteilla! Lisäksi Lucas muutteli koko ajan vanhempia elokuviaan. Niihin ympättiin uutta rojua ja tehtiin muutoksia ja aina huonompaan suuntaan. Tokihan ihminen saa omaa taidettaan pilata, kun niin kovasti yrittää, mutta miksi? Sitten tulivat uudet elokuvat ja komealla jäljellä, mutta missä sydän? Uusissa episodeissa tekniikka jyräsi tarinan edelle, enkä tainnut käydä katsomassa näitä osia teatterissa ollenkaan. Star Trekit kävin kyllä, mutta en niistäkään enää näitä kahta viimeistä uutuutta. Molempien elokuvien yleisö on aika hauskaa. Intopinkeitä pikku pojiksi muuttuneita isoja miehiä ja vaivautuneina kattoon tuijottelevia puolisoita: ”joo, en tunne tota äijää”.
Hyvä retro Star Wars, vaan ei silti sama
Sitten tuli Star Wars Force Awakening, nyt Disneyn tuottamana ja ihme kumma, sehän onnistui! Retroilu kolahti minuunkin, tosin nytkin vain DVD:ltä, mutta muuten kelpaa kyllä. Monet lavasteet olivat taas oikeita ja vanhat starat tekivät takuuvarmaa työtä. Leffa onnistui tavoittamaan vanhan hyvän ajan henkeä ja meitä vanhan koulun katsojia. Mutta se vanha tunne ei silti tule koskaan takaisin, jotkut asiat ovat näköjään kerrasta poikki ja uusia ei tule.
Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan?
Nykyisin yksittäinen leffa ei enää voikaan säväyttää vastaavasti, koska tarjontaa on niin runsaasti. Kaikki tuntuu olevan jo keksitty ja kunnianhimoinenkin uutuus kierrättää jotain jo ennen nähtyä. Lisäksi näyttelemisen taso on vuosi vuodelta laskenut, varsinkin naisnäyttelijät tunnutaan valittavan lähinnä painoindeksin perusteella. Silti ei kaikki ole pelkästään näyttelijöiden syytä. On vaikea tulkita huonoa käsikirjoitusta vihreää taustaa vasten, kun koulutuksena on vain nuoruuden into.
Mutta ei huolta. Jossain on joku nörtti, jonka visiota ei nykytekniikalla vielä voida toteuttaa, mutta unelma elää aina. Ehkä elokuva johdetaan suoraan verkkokalvolle tai se ympäröi katsojan joka puolelta. Aina siinä pitää olla ilkeä pahis, ylevä sankari ja prinsessa pelastettavaksi, sekä paviaanillekin kelpaava juoni. Saattaa olla, että aika tulee myös kypsäksi palkinnolle, joka on muutakin kuin se mitali kaulaan.
Solo – A Star Wars story, ja matka jatkuu…
Nyt ne ryökäleet ovat tehneet jälleen uuden elokuvan. Se paneutuu Han Solon tarinaan, kun aiemmat elokuvat ovat pyörineet Skywalkerin suvun ympärillä. Luvassa pitäisi olla komeaa kyytiä, osin suomalaisellakin tähdityksellä. Pelkäänpä pahoin, että minunkin matka kaukaisella galaksilla jatkuu.
– Ja taas sitä mennään!
© Teksti ja kaikki piirroskuvat: Pauli Kinnunen
Elokuvakuvat: © 2018 Lucasfilm Limited PRESS