Suomi on suuri ja kylmä jäähalli

Täällä meillä pidetään numeroista, koska me yrittäjät joudumme miettimään niitä koko ajan ja ottamaan talouden huomioon kaikessa päätöksenteossa. Käytännössä suurin osa tiedoista tulee meillekin muiden tiedotusvälineiden kautta ja yleensä suuri tiedotusväline tuottaa enemmän tietoa kuin pieni. HS:n juttu Kuukausiliitteessä 2. maaliskuuta käsitteli numeroita, mutta sai myös hieraisemaan silmiä. Hieman yllättäen se johdatti pohtimaan sitä, kuinka suuri on suomalainen jäähalli. Lukijalle tiedoksi: tämä pakina palvelee ainoastaan viihdekäyttöä.

Vaikea aihe

Maahanmuutto on lehtiartikkelin aiheena haasteellinen ja tiedetään, että joka tästä asiasta esittää mielipiteitä, harvoin voittaa. Tilanne on vähän sama, kuin joku olisi 100 vuotta sitten kyseenalaistanut julkisesti jumalan olemassaolon. Tai muutama vuosikymmen sitten arvostellut Neuvostoliittoa. Tai tänään esittäisi ilmastonmuutosta kyseenalaistavia lausuntoja. Jokaisella ajalla on omat tabunsa, mutta niiden summa on aina vakio. HS lähti asian kimppuun tilaamalla maahanmuuttovirastosta tiedot turvapaikan saaneiden lukumäärästä, mikä on julkista tietoa ja kenen tahansa saatavilla. Maahanmuutto ja numerot ovat vaikea yhtälö, mutta nyt kuitenkin suuren tiedotusvälineen toimesta faktaa olisi viimeinkin saatavilla. Ei ollut kuitenkaan puhe, mitä numeroita ja miten ne tuodaan esille. Näkökulma on yllättävän omintakeinen, artikkelissa keskitytään pohtimaan sitä, kuinka monta turvapaikan saanutta mahtuu yhtäaikaa jäähalliin. Kaikki luvut ovat maahanmuuttoviraston lukuja ja kun muutakaan tietolähdettä ei ole, niin miksi emme niihin uskoisi.

Kolme kysymystä

Tässä pohjaksi näitä lukuja: Koko tulijamäärästä, joka oli reilut 36.000 henkilöä, Suomessa on edelleen luvallisesti vajaa puolet eli noin 15.600 ihmistä. Lukuun kuuluvat oleskeluluvan saaneet 9.200 ja ne, joiden asia on yhä vireillä, 5.904. Sekä lisäksi poliisin jonossa palautusta odottaa noin 500 kielteisen päätöksen saanutta ihmistä. Tähän asti selvä kuin pläkki ja tässä kohtaa tarjottu näkökulma käy mielenkiintoiseksi. Jälkikaneetissa todetaan: ”Se on vain 17 prosenttia vuoden 2015 ennätyksellisestä hakijamäärästä, ”vajaa jäähallillinen ihmisiä”. Ensimmäinen kysymys: minne katosivat ne loput maassa olevat 10.000 ihmistä, toiseen jäähalliinko? Toinen kysymys: Mikä ihmeen jäähalli ja kolmas kysymys: Mitä tarkoittaa ”vain”?

Miksi juuri jäähalli?

Tästä pääsemmekin niihin jäähalleihin, niistähän tässä on kyse ja niistä Suomessa saa toistaiseksi vielä huoletta kirjoitella. Tietysti luulin vihdoinkin pääseväni lukemaan johtavasta päivälehdestä jotain taloudellisia seikkoja käsitteleviä asioita, mutta niille aika ei vieläkään tunnu olevan kypsä. Tilauslistalla oli vain ihmisten määrää käsitteleviä tietoja ja näköjään talouskysymyksiä käsitellään jatkossakin vaikkapa Iltalehden bloggaajien toimesta.

HS:n artikkelin numerotieto rajoittuu tiukasti vain turvapaikan saaneiden lukumäärään ja tätä lukua suhteutetaan jäähalliin. Tämän rajaus on sinänsä helppo ymmärtää, sillä jos käsittelyn aiheena olisi ollut kyseisestä maahantulijaerästä koko Suomessa oleskeleva 15.600 henkilöä, he eivät olisi sopineet mihinkään suomalaiseen jäähalliin. Jokin tässä jäähallissa silti kiehtoo ja jos se kiehtoo suurta toimijaa, sen täytyy kiehtoa myös meitä.

Ajatellaan jäähallin olevan riittävän tuttu paikka kaikille, koska lähes jokainen suomalainen tietää millainen on jäähalli ja aika moni on myös käynyt sellaisessa. Kaikkihan pitävät jääkiekosta ja jäähalli antaa kokonsa puolesta hyvän ja kaikille helpon viitekehyksen tällaiseen esimerkkiin.

Numeroiden ja prosenttilaskujen ihmeitä

On aika nostaa kissa pöydälle ja seuraavaksi tutustumme Suomen jäähalleista löytyviin tietoihin. Huomatkaa, että emme puutu tässäkään jäähalleja koskeviin kustannuskysymyksiin, vaan pysymme tiukasti tyylille uskollisina ja referoimme vain lukumääriä käsitteleviä faktoja.

Kansainvälisen jääkiekkoliiton mukaan Suomessa on 223 jäähallia. Wikipedian mukaan suurimmat hallit ovat Helsingin areena, Turun jäähalli, Helsingin vanha jäähalli, Tampereen jäähalli, Espoon jäähalli sekä Oulun, Porin ja Kouvolan jäähallit. Näihin kahdeksaan halliin kaikki turvapaikan saaneet todellakin mahtuisivat sisään ongelmitta, mutta muihin Suomen halleihin eivät enää mahtuisi ja osa jäisi pihalle. Koska prosentteja saa myös mainita, niin perehtykäämme seuraavaksi niihin. Turvapaikan saaneet sopisivat vain noin 4 % kaikista 223 jäähallista (huomaattehan ”vain” sanan käytön, koska sitäkin saa käyttää).

Pyrimme aina olemaan reiluja eikä pienistä niuhoteta, joten Rauman, Lahden, Hämeenlinnan ja Kuopion jäähalleihin menee n. 5.000 ihmistä kuhunkin ja muutama sata ylikin, joten tunkemalla ehkä porukka sopisi sisään näihinkin. Todennäköisesti sopisivat jopa vaivattomasti, sillä maahan tulleet vaikuttavat ainakin kuvissa nuorilta ja kevytrakenteisilta. Valitettavasti prosenttiluku ei silti kasvaisi edes kuuteen. Onko viitekehyksellä oikeasti haluttu alleviivata tilanteen vakavuutta? Nostan hattua jos näin on, viesti meni varmasti perille. Jäljelle jääneisiin 211 halliin turvapaikan saaneet eivät sitten enää mahdu tunkemallakaan. Toisin sanoen, Suomessa on todella vähän jäähalleja, joihin näin suuri porukka sopisi sisään. Jäähallivertauksen voisi tosiaankin kuvitella havainnollistavan Suomen sodan jälkeen suurimman väestöryntäyksen haastavuutta. Erittäin hieno havaintoesimerkki!

Silta yli kulttuurien virran

HS on tunnettu suvaitsevaisuudestaan, niinpä syy vertaukseen voikin olla se, että pyrkimyksenä on aidosti rakentaa siltaa kulttuurien välille. Suomessa on tarjolla muitakin halleja, joista joihinkin koko porukka olisi helposti sopinut, on stadioneja, maauimaloita, ratsastusmaneeseja, koripallohalleja, konserttisaleja ja pesäpallokenttiä sekä jalkapallo- ja yleisurheiluhalleja. Näitä halleja ja saleja olisi löytynyt myös maahamme saapuvien ihmisten kotimaista ja näin meillä olisi ollut maahanmuuttajien kanssa yhteinen vertailukohta. Teoria ontuu siinä, että nimenomaan jäähalleja heidän kotimaistaan ei juuri löydy. Jos turvapaikan saaneille juurta jaksain selitetään, mitä varten kolossaaliset ja kalliit rakennukset ovat, niin tämän selittäminen voi ehkä helpottaa kotoutumisessa.

Nou hätä, me selitämme. (Emme tietenkään aio kertoa, kuinka kalliita jäähallit ovat.)

Lyhyt oppimäärä jäähallin käyttötarkoitukseen

Jäähallissa pelataan jääkiekkoa ja siihen tarvitaan jäädytetty kenttä, jolla isot ukot toisiaan tönien kuljettavat kepillä pientä kumilätkää pitkin jään pintaa. Tätä varten jalassa pitää olla terälliset kengät, joita kutsutaan luistimiksi. Pelin tarkoituksena on toimittaa pikkuinen kumikiekko maaliksi kutsuttuun pömpeliin, jota vartioi isokokoinen ja tuima äijä. Tällä on vielä patjavarustus ympärillään, joten kaveri peittää melkein koko maalin. Näin väliin jää vain aivan pienen pieniä vapaita nurkkia, joista kiekon ehkä saisi tuikattua ukon selän taakse.

Se on niin vaikeaa, että on jatkuvasti turvauduttava sääntöjen vastaisiin otteisiin, jotka pahimmillaan aiheuttavat vakavia vammoja. Ne voivat johtaa joskus elinikäiseen vammautumiseen tai jopa kuolemaan, mutta rakkaus lajiin pitää miehet ja nykyään myös naiset jäällä. Rangaistuksena sääntöjen rikkomisesta on yleensä vain kaksi minuuttia jäähyboksissa istumista. Kuultuaan tällaisen selityksen rakennusten käyttötarkoitukselle lähes jokainen maahantulija voisi täydellä syyllä pitää suomalaisia seinähulluina.

Jäähallivertauksen esittäminen henkilölle, jonka kotimaassa suurin osa ihmisistä ei varmasti ole koskaan kuullutkaan jäähallista, puhumattakaan että olisi päässyt käymään sellaisessa, on sekin seinähullua. Lienee ilmiselvää, että jäähallia ei ole tarkoitettu kulttuurisillaksi kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välille. Heille silti vihjeeksi, että suomalaisen kanssa voi aina helposti aloittaa keskustelun jääkiekosta ja näin päästä sisään kulttuuriimme. Jos vielä alkaa intohimoisesti kannattaa uuden kotiseudun puulaakiseuraa, suomalaisista ystävistä ei tule olemaan pulaa. Sääntöjä ei tarvitse osata, koska jäälläkään kukaan ei välitä niistä mitään. Oikeasti ainoa henkilö kentällä, jonka pitäisi osata säännöt, on tuomari. Hän on yleensä kentän ainoa amatööri ja saa myös yleensä jäällä luistelevasta henkilökunnasta pienintä palkkaa. Riippuen siitä, kumpaa joukkuetta yleisö kannattaa, hän on myös kentällä aina se seinähullu. Ennen kutsuttiin myös seepraksi, mutta nykyisin ei passaa pilkata jaloa eläintä.

Lisäys 15.4.: Amatöörin ja ammattilaisen erottaa myös työn laadusta, kuten naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen lopputulos osoittaa. Silloin tuomari on harvinaisesti molempien joukkueiden kannattajien mielestä seinähullu.

Kaukalo on väkivaltainen työpaikka

Joku muu asia tekee jäähallista taloutta tärkeämmän, vaan mikä? Entäpä jos kyseessä ei olekaan itse halli, vaan peli jota siellä pelataan. Jääkiekko peilaa hyvin suomalaista elämänmenoa, jossa usein saamme kilvoitteluumme raamit, joiden täyttäminen laillisesti alkaa olla liki mahdotonta. Jäällä pelaajilla on hyvin vaikeaa saada kiekko toimitetuksi maaliin. Vastustaja puolustaa ärhäkästi, eikä paljon tilaa maalivahdin ja maalitolppien väliin jää, joten väkivallan uhka on läsnä koko ajan. Pelaaja on jäällä töissä ja työpaikka on väkivaltainen, mutta sellaisiahan suomalaiset työpaikat muutenkin tuppaavat olemaan. Töissä pomot käpälöivät naisia, kouluissa ahdistutaan ja kiusataan ja opettajat uupuvat. Terveydenhoito- ja sosiaalityöntekijät saavat kokea jopa suoraa fyysistä väkivaltaa. Yritysten johtokunnissa huudetaan ja kukaan ei uskalla tuoda pomolle huonoja uutisia. Siksi ei tehdä ajoissa suunnanmuutoksia ja lopulta voi jäädä luu käteen. Olo on kaikilla niin kotoisa: kuin jääkiekkokaukalossa konsanaan. Ainoa paikka, jossa ehdoton työrauha tulee aina taata, on eduskunta. Tämä sieltä todettiin, kun joku apinan lailla kiipesi talon pylväisiin. Työrauha lieneekin syynä siihen, miksi me olemme niin tyytyväisiä eduskunnan päätöksiin. Mutta kas, sielläkin humalassa käpälöidään naisia, kun työpaikalla on baari!

Yhteiskuntamme on väkivaltainen

Näin meillä on myös elävässä elämässä, Suomi on väkivaltainen maa. Rangaistukset ihmiseen tai tämän omaisuuteen kajoamisesta ovat meillä moniin muihin maihin verrattuna hyvin lieviä. Koko oikeuslaitoksemme on useimmiten huolissaan vain rikollisen hyvinvoinnista ja oikeuksista ja uhri saa yksin keräillä hampaitaan kuin torpattu pelaaja, eikä kukaan välitä hänestä tai auta häntä. Lisäksi hän tietää pahoinpitelijänsä pääsevän vankilasta vapaaksi tuossa tuokiossa kuin jäähyboksista ikään, jos yleensä tuomitaan vankilaan ollenkaan. Vaikka tappaisi ihmisen tai useitakin ihmisiä, pääsee aikanaan vapaalle jalalle ja voi tappaa taas lisää. Varsinkin naisille tasa-arvolla ja feminismillä ylpeilevä maamme on toiseksi vaarallisin maa Euroopassa ja veitsi heilahtaa helposti myös miehen vatsaan. Suomessa on eurooppalaisittain lepsut ampuma-aselait, jotka vielä auttavat omalta osaltaan meitä pysymään väkivaltarikostilastojen kärkisijoilla. Suurin osa Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on selittänyt syyksi väkivallan uhan tai on sanonut kokeneensa sitä kotimaassaan. Tässä mielessä kulttuurishokki on meillä lievempi kuin monissa muissa Euroopan valtioissa, ehkä he siksi halusivat juuri tänne.

Ilman rikkomuksia ei pärjää enää muutenkaan

Vaikka ei olisikaan väkivaltainen, kalliissa yhteiskunnassamme pärjääminen vaatii monissa tapauksissa jatkuvaa sääntöjen rikkomista, koska reilut keinot eivät enää riitä. Koko ajan tulee ilmi väärinkäytöksiä, laiminlyöntejä, henkilökunnan vajausta, reppufirmoja, poliisien rikkeitä, asfalttikartelleja, ympäristörikoksia ja henkilökunnan lainvastaista kohtelua. Suomessa sääntöjen rikkomisesta on tullut maan tapa, pitää vain olla jäämättä kiinni. Kuten väkivaltarikoksista, myös talousrikoksista tuomitaan lievät vankeusrangaistukset. Jos suurhuijarin saalis jaetaan vankilapäivillä, siinä ministerin palkkakin kalpenee. Ehkä tästä syystä kovaotteinen jääkiekko on meillä niin suosittua.

Jäähallissa köyhät ja rikkaat tapaavat toisiaan

Ehkä jäähalli kuvastaa myös yhteiskuntamme tulonjakoa. Saamme työmme tuloksista pitää vain reilun puolikkaan ansaitsemistamme euroista, kokonaisveroasteemme kun on yli 42 % Veronmaksajain keskusliiton mukaan. Suomi on kunnostautunut maana, joka antaa muille maailman ihmisille eniten maailmassa väkilukuun suhteutettuna. Hallitukselle ja muille maille vierahille menee täällä oman työn tuloksista suurin siivu maailmassa ja itse ei saa päättää edes sitä, miten ne jaetaan. Puolikkaalla tuloista on kustannettava kylmän ilmaston aiheuttamat korkeat asumis-, lämmitys- ja liikkumiskulut. Tästä syystä asumme ahtaasti, syömme kallista ruokaa ja ajamme vanhoilla saastuttavilla, ankarasti verotetuilla autoilla. Jäähallinkin ylläpito on kallista puuhaa, toisaalta sitä pitää lämmittää ja silti pitää jää kylmänä. Jääkiekko onkin niin älyttömän kallis peli, että sitä voidaan pelata vain muutamassa pohjoisen pallonpuoliskon rikkaassa valtioissa.

Jos maahanmuuttajille olisi halunnut havainnollistaa jotain jollakin urheilulajilla, niin jalkapallo olisi ollut paljon parempi vaihtoehto.

Hallista löytyy kalliita paikkoja ja aitioita rikkaille, köyhille on tarjolla vähän huonompia istuimia ja oikein köyhille seisomapaikkoja. Rikkaat ja köyhät voivat silti tuntea yhteenkuuluvuutta ollessaan samaa mieltä siitä, että tuomarin tuomiot jäällä ovat idioottimaisia. Mutta moni alkaa olla sitä mieltä, että niinhän ne ovat oikeissakin tuomioistuimissa. Suomi loistaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa valituksineen ja langettavine päätöksineen omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, eikä tätä tarvitse edes suhteuttaa väkilukuun.

Onhan laji myös hauskaa ja isänmaallista

Toistaiseksi rakkaus isänmaahan pitää ihmiset sekä jäällä että täällä, mutta Suomi on aina ollut aivopääoman ja ahkeruuden vientimaa. Suurin osa ulkomaille muuttavista nuorista ei aio muuttaa Suomeen koskaan takaisin eikä aio tehdä tänne siis lapsiakaan ja syyksi mainitaan tavallisimmin maassamme vallitseva ilmapiiri. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin, mutta menemällä jäähalliin saa nopeasti pikakurssin siitä, millainen maa on Suomi. Toki saa myös kokea pelin koukuttavan viihdyttävän vauhdin ja voi ihailla pelaajien taitavuutta. Saa huutaa riemusta omalle joukkueelle sen tehdessä maalin ja viheltää tuomarille tämän tuomittua kaksiminuuttisen oman joukkueen pelaajan sääntörikkomuksesta. Suomi on menestynyt lajissa uskomattoman hyvin ja muihin valtioihin verrattuna varsin maltillisilla resursseilla, eikä mikään estä olemasta tästä jopa ylpeä. Lajista on kiistatta hyötyä myös hyvin myönteisen Suomi-kuvan pönkittämisessä. Jääkiekkoon voi osallistua, jos ei muuten niin pääsemällä itsekin keräämään omia hampaitaan nakkikioskin edustalla jälkipelejä pelatessa.

Tästäkö on kyse?

Kylmä halli voi olla lämmin pesäkolo

Ei ole. Uskon keksineeni jäähallivertaukseen liittyneen piiloviestin: Jäähallivertaus ei kerro mitään turvapaikan saaneiden määrästä tai yritä havainnollistaa sitä millään tavalla. Vertaus toimii huonosti kulttuurisiltana kantasuomalaisten ja turvapaikan saaneiden välillä. Jäähalli ei myöskään havainnollista yhteiskuntaamme siellä harjoitetun urheilulajin kautta. Jäähallilla ei yksinkertaisesti ole yhtään mitään tekemistä koko asian kanssa! Sen sijaan se kertoo tiedotusvälineiden vaikeudesta hoitaa tehtäväänsä nykypäivän Suomessa.

Jäähalli on hätähuuto.

Kirjoittamisen sietämätön keveys

Maahanmuuttoon on aihepiirinä tavallaan sisäänleivottu ristiriita, eikä kukaan toimittaja tietenkään halua leimautua totuuden torveksi. Jokainen tietää, että huonojen uutisten tuoja yleensä kivitetään ensiksi, vaikka kaikki tietäisivätkin hänen puhuvan totta. Silloin on kirjoitettava kieli keskellä suuta, mutta toisaalta jos ei kirjoita mitään, leimautuu pupupöksyksi. Niinpä tässä on käytetty hyvää pelisilmää heittämällä kyllä tiskiin numeroita, mutta vain ihmisten lukumäärää kuvaavia numeroita. Tätä taustaa vasten kylmä jäähalli muuttuukin mukavaksi ja lämpöiseksi pakopaikaksi kavalalta maailmalta, paikaksi johon voi käpertyä. Mekään emme halua hävitä ja olemme kiertäneet samaa kuumaa puurokuppia yhtä kaukaa kuin muutkin ja olemme karttaneet puuttumasta talouteen. Sitä mistä ei puhuta ja kirjoiteta, ei tavallaan ole olemassa ja lähes kaikki tiedotusvälineet tekevät näin. Mekin käperrymme jäähallin lämpöön ja pysymme siinä tutuissa ja turvallisissa pesässä, jossa on paljon kavereita. SJL:n mukaan noin 15.000 eli tupa on täynnä. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: häntä kuonon päälle ja nukkumaan.

Lusikat kuppiin

Mutta kuten huomaamme, kaikki toimittajat eivät hekään mahdu suurimpaankaan halliin kerralla ja osa jää pihalle. Heistä löytyy joskus se, joka uskaltaa pistää puulusikkansa kuumaan puurokuppiin ja katsoa montako euroa siihen on mantelien sijaan piilotettu. Uskaltaa kirjoittaa asioista niin kuin ne ovat ja saa siitä hyvästä kiven päähänsä, mutta tilalle tulee joku toinen ja sitten taas toinen. Kun riittävän moni tämän tekee kivet loppuvat ja osa kivittäjistä vaihtaakin puolta.

Puuron mantelit voivat yllättää määrällään, eikä tämä koske vain maahanmuuttoa. Se koskee kaikkea yhteiskuntamme toimintaa, vaikkapa Länsimetroa tai tuulimyllytukia tai sotehimmeliä, myöhässä olevia ydinvoimaloita ja miksei myös poliisin uusia järeitä panssariautoja tai ilmavoimien hävittäjäkauppojakin. Kun näitä rahanreikiä aletaan kaivaa oikein kunnolla ja tarkastellaan, saammeko rahoillemme vastinetta, viitekehykseksi ei enää sovikaan jäähalli.

Silloin halli vaihtuu luultavasti kuplahalliksi ja sen pamaus onkin sitten jo toinen tarina….

Sitä odottaessamme voimme seurata, kuinka moni toimittaja jää vapaaehtoisesti siihen jäähallin pihalle värjöttelemään ja mitä he tekevät.

(Sanan ”vain” käytölle emme edelleenkään keksineet syytä, mutta elämään kuuluvat myös ne pikku arvoitukset.)