Vappu tulee vain kerran vuodessa, toisin kuin joulu, joka tulee joka vuosi. Harva lienee koskaan kuullut kenenkään laulavan: ”Oi jospa ihmisellä ois vappu ainainen.” Yleensä seuraavana päivänä ei halua juhlia vappua enää koskaan, eikä kukaan halua tietää vappujuhlista mitään jälkikäteen. Tämä on Uutisklubin ensimmäinen vappu ja koska vapun ilosanomaa ei ole koskaan liikaa, päätimme osallistua ilonpitoon mekin. Kun oma pää osoittautui tyhjäksi kuin pärekori, oli pakko noudattaa vanhaa matematiikan opettajan neuvoa: ”Jos ei ole mistä ottaa, täytyy lainata”. Niinpä investoimme tulevaisuuteen ja hankimme Kevätpörriäisen ja Julkun ja aloitimme lukemisen. Lukeminen kuulemma kannattaa aina, mutta missään ei ole mainittu, minkä lukeminen. Lukiessa voi myös pistää aivot narikkaan, sekin kannattaa aina!
Vappuvitsivertailu
Vappu poikkeaa joulusta nimenomaan vappulehtien ansiosta. Ensin ilmestyy iloisten vesseleiden Kevätpörriäinen ja heti perään vapun alla varttuneempien vintiöiden Julkku. Vertailimme lehtien vitsejä ja päätimme tehdä lukijoillemme vapun kunniaksi niillä pikku jekun.
Aikuiset vastaan lapset
Vielä muutama vuosi sitten tällaista vertailua ei olisi voitu tehdä, vitsit olisi erottanut toisistaan heittämällä. Teekkari on keskimäärin 10 vuotta vanhempi kuin verrokkina olevat koululaiset. Huumorin ilmapiiri on muutamassa vuodessa muuttunut ja nykyisin teekkareiden vappulehdissä ei ole enää juurikaan tosi härskejä tai poliittisesti epäkorrektiksi katsottuja vitsejä. Joka pensaan takana ei enää vaanikaan viuhahtaja vaan mielensäpahoittaja tai puolestapahastuja. Niinpä vappulehdet ovat siistiytyneet, mutta samalla menettäneet osan hauskuudestaan ja terävyydestään.
Toisaalta nuoret koululaiset tuntuvat tulevan vuosi vuodelta aina vain fiksummiksi. Näiden vitsien perusteella heitä on varsin vaikea uskoa 10-vuotiaiksi. Monet Kevätpörriäisen vitsit voisivat hyvin olla aikuisen kirjoittamia ja heille suunnattuja. Vapun aika tarjoaa mielenkiintoisen mahdollisuuden hupijuttujen vertailuun, sillä lehdet ilmestyvät ajallisesti perätysten.
Kaikkea emme paljasta
Tässäpä siis vitsipläjäys, mutta emme kerrokaan kummasta lehdestä mikäkin vitsi on, arvaatko sinä oikein? Vastaukset laitamme tähän myöhemmin, mutta vasta vapun jälkeen. Jokainen opiskelija, niin nuori kuin vanhempikin tietää, että lunttaaminen kannattaa sekin aina! Se on nyt sallittua ihan luvan kanssa, lehdet hankkimalla saat tiedon jo etukäteen. Kumpikin lehti on oikeasti varsin tuhti vastine rahalle, joten suosittelemme ehdottomasti investoimaan niihin.
Arvaa, onko vitsin takana iloinen vesseli vai varttunut vintiö?
1. Miksi joulupukki meni psykiatrille? Hän ei uskonut itseensä.
2. Autokoulussa: -Mihinkäs me jäätiin viime kerralla? -Rekan ja bussin väliin Mannerheimintiellä.
3. Haluton kokki käänsi kylkeä.
4. Mies jäi kiinni ilman Fazerin sinistä, alkoi kismettää.
5. Miksi Pekka Pouta pidätettiin uutislähetyksessä? Hän tarjosi ohutta yläpilveä.
6. Vatsavaivojen sattuessa on hyvä nauttia jotain kiinteää ja hyvin sulavaa ravintoa. Kuten jäätä.
7. Kannibaalien lähiruokavillitys oli uhka heimon tulevaisuudelle.
8. Vaimo hurahti keinohedelmöitykseen, synnytti kolme lasta putkeen.
9. Miksi noidat lentävät luudalla? Koska imuri on liian painava.
10. Sähköallergisen voimistelijan ura päättyi lyhyeen -ei kestänyt voltteja.
11. Italiassa raivosi hirmumysky, taivaalta tuli vettä ja salamia.
12. Mitä samaa on kersantilla ja vauvalla? Kumpikin luulee huutamalla saavansa mitä haluavat.
13. Miksi Tapparan maalivahti joutuu laittamaan aurinkorasvaa niskaansa? Ettei niska pala, kun maalivalo palaa niin useasti.
14. Sähköistä shakkipeliä ei voitu testata, vastus puuttui.
15. Olipa kerran suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen. Suomalainen oli kuuro, ruotsalainen sokea ja norjalainen istui pyörätuolissa. Kaikki esittivät yhden toiveen ja toiveet toteutettiin. Suomalainen iloitsi, jippii! Minä kuulen. Ruotsalainen iloitsi, jippii! Minä näen taas. Norjalainen iloitsi, jippii! Sain nastarenkaat!
16. Muumipeikko ja pyrstö lähti.
17. Luostarin positiiviseen arviointiin vaikutti osaltaan hyvä munkki.
18. Mitä tapahtuu kun yhdistää Turun ja Rauman? Tulee trauma.
19. Lyhytkasvuisista vitsaileminen on pikkumaista.
20. Naapurin lapset leikkivät pihalla. Naapurin täti tuli kysymään. -Mitä te leikitte? -Ihmissyöjiä. -Onko meidän Perttimme siinä leikissä mukana? -Ei ole enää.
21. Missä hämähäkki tekee ostoksensa? Verkossa.
22. Kuningas kysyi tarjoilijalta: -Miksi sienikeitossani ei ole sieniä? -No, onko merimiespihvissä merimiehiä?
23. Amerikassa oli karhuvaroitus. Ihmisiä pyydettiin pitämään mukana pippurikaasua ja pieniä karhukulkusia useiden harmaakarhuhyökkäysten takia. Uutisissa kerrottiin myös, että pienen harmaakarhun kakan tunnistaa siitä, että se on pieni ja siinä on marjoja. Ison harmaakarhun kakan tunnistaa siitä, että se on iso, haisee pippurille ja siinä on pieniä kulkusia.
24. Velkaantunut uhkapelaaja helpottui, kun ei tarvinnutkaan myydä munuaista: ”Maksan kyllä.”
25. Nälänhädästä vitsailu on mautonta.
26. Mutta Titanic-vitsit uppoavat aina!
Ja ei kun veikkaamaan
Vitsien suhde ei ole fifty-fifty vaan ehkä fifty-sixty, joten isompi osa vitseistä voi olla kummasta lehdestä vaan, mutta kummasta?!
Yhteenveto
Näiden vitsien perusteella voidaan sanoa, että jos tätä menoa jatketaan, voivat teekkarit ja koululaiset julkaista kohta yhteisen lehden! Nähdäänkö jo ensi vuonna Kevät-Äpy?
Hauskaa vappua kaiken ikäisille vintiöille!
© Teksti ja kuvat: Pauli Kinnunen