Levyarvostelu: Jenni Vartiainen: Monologi

Jenni Vartiainen on vuosien tauon jälkeen julkaissut uuden albumin, Monologin, johon kohdistuu suuria odotuksia. Tähän asti Jenni on kyennyt säilyttämään tyylinsä ja samalla aina pitänyt kiinni korkeasta laadusta. Lisäksi hän on jatkuvasti kehittynyt muusikkona ja on onnistunut tekemään seuraavasta levystään aina edellistä paremman. Mutta kuinka käy nyt, kun levy ilmestyy näinkin myöhässä ja aika lyhyen oloisena, kulkeeko Jenni väärään suuntaan?  Nettiaika asettaa sekin omat haasteensa kiinteän levyn markkinoinnissa. Riittääkö vielä aika vai tuliko levy ulos väärään aikaan?  Tästä lähdemme ottamaan selvää.

Paineita piisaa

Jennin kolmas levy Terra oli todella hyvä ja varsinkin sen kultapainos antoi myös tuhdisti sisältöä ja sitä voi luonnehtia jopa loistavaksi. Viimeksi mainittu onkin Jennin tähän astisista levyistä paras ja täällä se olisi saanut helposti 5 tähteä. Siitä ei löydy edelleenkään mitään moitittavaa, laadukas ja tasapainoinen paketti. Mielenkiintoista on myös se, että Jennin jokainen levy on antanut odottaa itseään aina edellistä pidempään ja on aina ollut edeltäjäänsä parempi. Tämä neljäs levy ei ole ajallisesti poikkeus, joten pitkä tuottamisaika antaisi luvan odottaa jotain vieläkin parempaa. Mutta onko edes mahdollista, että artisti ylittäisi itsensä vielä neljännelläkin kerralla?

Julkaisuajankohta on hyvä…

Jenni on taitavasti osannut ajoittaa julkaisuajankohdan nappiin, se on parempi kuin vaikkapa Saara Aallolla. Vuosisadan kuumimman kesän jälkeen koitti syksy ja ihmiset jättivät rannat. Alkoi kirjavat nenänvalkaisuviikot, terassit jäivät vähemmälle ja viilentyneet kaupat täyttyivät taas asiakkaista. Televisio alkoi näyttää uusintojen sijaan uutta viihdettä, ohjelmia, joihin Jennikin on tervetullut laulamaan ja kertomaan uudesta levystä.

..vaan ei meidän kannalta

Täällä meillä kävi ajoituksessa kehnompi tuuri, koska ennen tätä levyä on sattumalta ilmestynyt pari kivikovaa albumia. Jennillä olisi ollut yllin kyllin aikaa saada levynsä ulos ennen näitä levyjä, jotka ehdittiin sementoida tänne näyttämään esimerkkiä taitotasosta ja sisällön määrästä. Ne pysynevät mittatikkuina pitkään, ehkä jopa vuosia. Jenni olisi toisella ajoituksella ja vain muutaman raidan verran pidemmällä levyllä saanut tilaisuuden päästä mukaan tähän porukkaan. Hänen hidastellessaan toiset artistit ehtivät saada levynsä ulos ja asettivat riman korkealle.

Mutta mitäänhän ei vielä ole päätetty, joten ei kun ruotimaan. Ruotimista hidasti se, että meillä on käynnissä pientä laitteiston päivitystä ja Jenni jäi vähän tämän remontin jalkoihin. Niinpä kirjoitus ei tullut ulos aivan tuoreeltaan, toisaalta paremmalla laitteistolla Jenni kuulostaa vieläkin paremmalta.

Kansi

Kansi antaa ensivaikutelman, joten siitä aloitetaan. Levyhyllystä katsoo Jenni, joka mustine silmineen näyttää uniselta ja eksyksiin joutuneelta pandakarhulta. Eihän se kansikuva tuotetta pahenna, mutta miksi juuri tämä kuva? Kotona folion kuoriminen tuo huoneeseen tuoreen UV-lakan tuoksun ja kanteen UV-lakan tuoman arvokkuutta henkivän kiillon. Kansilehti unohtuu, kun vihkoa alkaa selata ja sen voi todeta, että upea on! Kirkas lakkaus häiritsee hieman katselua, mutta voi hyvänen aika kuinka kalliilta se näyttää. Laulujen sanat on painettu selkeällä kirjasimella ja paino on tehnyt muutenkin hyvää työtä. Tekstit erottuvat vaikeasti painettavalta mustalta pinnalta kristallin kirkkaasti. Myös kuvitus on täyttä timanttia geometrisine yksityiskohtineen Turvasana-videota mukaillen. Vihko on kauttaaltaan erittäin laadukasta työtä!

Jotenkin tutulta idea myös näyttää. Kyllähän tässä Saaran levynkansi tulee eittämättä mieleen ja jos Jenni olisi ehtinyt markkinoille aiemmin, olisin luultavasti epäillyt Saaran kannen tekijöitä apinoimisesta. Toisaalta kun levy-yhtiö on molemmilla sama, myös graafinen toteutus voi hyvinkin olla saman tiimin tekemä. Toiseksi paras kansi täällä ja koko uran paras Jenniltä.

Teoriassa lyhyt

Ahnas soitin vaatii kitaansa levyn, joten pannaanpa se sinne. Soitin näyttää tylyimmät numerot Uutisklubin levyarvostelujen lyhyessä historiassa: levyn kesto on vain 31 minuuttia, joten tämä on lyhyt! Nyt täytyy kuitenkin erikseen miettiä, kenen piikkiin vajaamittaisuus pistetään. Kaksi Vain elämää -kappaletta, Keinu ja Trampoliini, loistavat poissaolollaan. Onko niin, että rajoittavana tekijänä ovatkin tekijänoikeussyyt, jotka musiikkialalla ovat melko paljon luovuutta rajoittavia muutenkin. Ongelma kulminoituu pahimmillaan juuri tällaisissa tilanteissa, kun artistilla on jo ennestään vaikeuksia löytää riittävästi materiaalia. Vain elämällä on ollut näitä tekijänoikeusongelmia ennenkin, mutta nämä alkavat osua yhä enemmän artistien omaan nilkkaan. Työmies on palkkansa ansainnut, mutta vahtikoira ei saisi olla isäntä talossa. Kuitenkin Keinu soi joka marketissa nimenomaan Jennin, ei Cheekin esittämänä, joten tulkitsevan artistin pitäisi saada käyttää työtään helpommin. Jos tämä teoria on totta, Jenni ei alisuorita, vaan on tehnyt lujasti töitä, mutta ei voikaan nauttia ahkeruutensa hedelmistä. En tiedä asian todellista laitaa, mutta tätä taustaa vasten levy olisi ollut ns. normipituinen. Niinpä en ota levyn lyhyyttä arvioinnissa huomioon.

Monologi

Nimikkobiisi tulee heti ensimmäiseksi ja samalla Jenni heittää kuulijalle kovan haasteen: JÄKÄJÄKÄJÄKÄ, mitä ihmettä tämä on? Levyn nimikkobiisi ei todellakaan päästä kuulijaa helpolla, ja koska se lyödään silmille täysin varoittamatta heti alussa, tilanne vain pahenee. Kun Jennin levy tuli taloon, pidettiin hänelle pienet peijaiset patongin, juustojen ja punaviinin siivittämänä. Ilta venähti ja ehdimme kuunnella levyn peräti kahdeksan kertaa! Useasti ykkösbiisi hypättiin yli. Älä tee niin, kuuntele sitä kuuntelemasta päästyäsi ja se aikaa aueta, se on parempi kuin ensi kuulemalta vaikuttaa. Hittiä siitä ei silti liian vaikeana voine tulla, enkä olisi haastanut sillä kuulijaa heti levyn alussa. Koko session aikana ei kuitenkaan tehnyt mieli vaihtaa toiseen levyyn. Lisäksi nimikappale vaatii kovaa äänen voimakkuutta, eikä siksi ole omimmillaan hillityissä illanistujaisissa. Näin osa vivahteista jää kuulematta ja biisi kuulostaa liioitellun ohuelta, vaikka se ei ole sitä. Olipa tämä levy ulkona väärään aikaan tai ei, niin tämä biisi näyttäisi olevan levyllä väärässä kohdassa.

Turvasana

Nyt tulee onneksi taas sitä kunnon aitoa Jenniä. Tykyttävä biitti, joka ei jätä ketään kylmäksi. Ehjä, tasapainoinen, hienosti tehty ja omintakeinen raita, jossa on myös tempon vaihteluita ja sitä tukee myös upea video. Joskus kun kaikki on täydellistä, jorinatkin voi jättää vähemmälle ja voi keskittyä nauttimaan, taustalla kuuluvasta lievästä ummutuksesta huolimatta.

Pitkään odotetun levyn kappaletta on ehditty puhkisoittaa radiossa ja jopa marketeissa. Mutta kun kyseessä on Jenni, se ei ole ollenkaan vanhentunut ja toistuu lisäksi levyltä paljon ääntä kompressoivia radioasemia paremmin. Joskus aikoinaan näin Jennin tv:ssä esittämässä biisiä koiranpanta kaulassaan ja tarkoitus oli varmaan luoda aasinsilta Fifty Shades of Greyhin. Syksyn ensimmäisessä Possessa oli esitettävänä tuoreempi biisi ja koirakin oli saanut pantansa takaisin. Ja kuten oheisesta kuvasta huomataan, Jenni on saanut biisistä tunnustustakin huomattavasti meikäläistä arvovaltaisemmalta taholta.

Made in heaven

Periaatteessa tähän kappaleeseen pätee kaikki edellisestä biisistä kirjoitettu ja nyt taustalla ei ole ummutusta. Samalla voi myös todeta, että huoneen täyttää jälleen tuttu Jenni, jonka musiikille on ominaista mutkattomuus. Jennin kappaleet alkavat helposti ja se takaa sen, että biisejä voi soittaa radiossa, mutta niistä löytyy silti lisää koettavaa kotona. Tavallaan artisti ruokkii kuulijaa kuin akvaariokaloja, murunen kerrallaan. Hän käyttää japanilaista menetelmää, jossa jätetään aterian jälkeen aina pikku nälkä. Kuulija koukuttuu ja uusia nyansseja tulee esiin annospaloina, jotka ovat mukavan pieniä mutusteltaviksi. Toisaalta murut eivät silti tee kylläiseksikään, joten kuulija haluaa lisää ja myös saa. (Jennin ystävät tietävät tämän ”murujutun”.)

Vainot

Sitten tyyli jälleen muuttuu. Tälle levylle Jenni on halunnut hieman enemmän kokeiluja, joita tämä biisi edustaa. Jenni ei ole omimmillaan kikkailevana artistina, joka koko ajan haastaa kuulijaansa kummallisilla kokeiluilla, kuten vaikkapa Björk tai jopa Siakin. Näin lyhyellä levyllä riskinotto on minimoitava ja tässä olisi nyt nimikappaleen kanssa riittävä annos rakettitiedettä. Kokeilu ajaa aika läheltä karia, mutta väistää sen silti juuri ja juuri. Biisi herättää saman tutun kysymyksen kuin Monologi: Missä pihvi, mikä on tämän biisin tarkoitus ja kenelle se on suunnattu?

Väärään suuntaan väärään aikaan

Niinpä niin, nyt on kaikki kohdallaan. Tämä taitaa olla levyn paras raita, jossa jokainen pala toimii. Hieno melodia, upea tulkinta ja kaikki peruspalikat siinä missä pitää ollakin.

Biisin rakenne on perinteinen ja niin monen monta kertaa käytetty. Rauhallinen, lupaavan hento alku, keskiosan ’nosto’, upeat soundit oikein asetettuine instrumentaaliväliosineen ja rauhallinen loppu tuottavat yhdessä täydellisen kappaleen. Mutta tämäkin pitää tehdä tyylikkäästi ja on kuljettava maltilla valitsemansa tie loppuun saakka ja Jenni onnistuu kaikessa. Voi olla jopa niin, että tämä kappale muuttuu ikivihreäksi ja saattaa vielä edustaa tämän ajan musiikin parhaimmistoa joskus vuosikymmentenkin kuluttua.

Levyllä kappale tuntuu jo vähän vanhentuneelta, mutta se ei ole Jennin vaan nettiajan syytä, kaikilla artisteilla on sama ongelma. Vanhasta musiikista ei voi täälläkään sakottaa, se ei suoranaisesti vaikuta meillä lopulliseen arvioon ja olihan myös Saaran levyllä vanhaa musiikkia. Entisaikoina ostaja sai uutuuden ennen radionkuuntelijaa, siis aikaan, jolloin nettiä ei vielä ollut. Nyt kun biisit soivat ennen levyn julkistusta jo marketeissakin, joku voi miettiä, mitä lisäarvoa levyn ostaja enää saa. Laadukas kappale tämä silti on ja se on kestänyt ajan hammasta erinomaisesti.

Se oikea

Onneksi levy lähti ja myös pysyy oikealla ”jennimäisellä” tiellä. Kivaa ja simppeliä melodiaa, jota oppii hyräilemään tai viheltämään kertakuuntelulla. Kuka vaan pystyy siihen, eikä tarvitse tietää musiikista mitään. Jenni tietää musiikista aivan riittävästi, joten kuulijan ei siksi tarvitse. Jos taas luulee tietävänsä musiikista jotain, saa palkakseen enemmän tai ainakin tuntee saavansa. Yleensä yksinkertainen musiikki on kertakäyttökamaa, mutta näin ei ole Jennin tapauksessa. Tämä on tavallaan hyvää asiakaspalvelua, saa nauttia tuotteesta ilman painolasteja, tarvitsematta tietää, miten se on tehty ja miten se toimii. Kannen panda alkaa kotiutua kainalooni ja ruokkii minua musiikin murusillaan.

Voulez Vous

Vuorossa on uudentyyppistä tiukkaa tavaraa ja biisi on ultranykyaikainen! Valitettavasti muutkin ovat oivaltaneet saman idean, Kaija Koon Cooleri ammentaa samasta lähteestä. Jennin biisi on kuitenkin yllättävän omintakeinen, kun sen muutamaan otteeseen kuuntelee. Jenni myös selviää esityksestä yksinään, kun kilpasisko tarvitsee apuja. Kappale jää aika lyhyeksi, mutta silti se tuntuu kestävän pidempään kuin mikä sen todellinen kesto on. Se nousee huippuunsa vasta puolivälin jälkeen, mutta tekee sen upeasti! Kappaleen ympärille pyöräytetty video kuuluu eri tarinaan. Biitti lienee kuitenkin sopivan pituinen ja idea kantaa juuri tämän verran. Jenni ajoittaa hyvin ja lopettaa kappaleen kuin seinään, liika pitkittäminen vesittäisi idean. Kappaleen nimi tuo silti mieleen edelleen Abban.

Voinko mä todella lähteä näin?

Seuraavaksi pandamme aikoo vähän revitellä ja tällä raidalla Jenni haluaa testata, mihin laulajana pystyy. Sävellys on hieno, mutta ääni ei sitä ihan puhtaasti kestä ja siksi on turvauduttava suotimiin ja koitettava parannella esitystä niillä. Saaran jälkeen melkein kenelle vaan kävisi näin ja jos tämän verrokin unohtaa, niin kyllä tämä ihan kunnialla läpi menee. Muuten kappale on kyllä ehyt ja mukavasti sovitettu ja yksi muhkeimmilla soundeilla varustettu eli kyllä pelittää. Kyllä se taitaa olla niin, että se levyn paras raita onkin tämä!

Mikäli näin on, joudun vetämään vähän sanojani takasin, kappalejärjestys levyllä on sittenkin oikein. Vaikealle aloitusbiisille ei ole muuta luontevaa paikkaa ja Jenni luottaa ystäviensä korkeaan laatutietoisuuteen, sekä faneilla että Jennillä pokka näyttää pitävän hyvin. Jenni on äänialaltaan Saaraan verrattuna kapea-alaisempi ja vetää yleensä varman päälle. Koska hän säveltää itselleen äänialaansa sopivat melodiat, kuulija ei yleensä huomaa näitä pikku puutteita. Kuitenkin Jenni on ollut huipulla pitkään varsin vähillä levyillä ja aika vähäisellä kappalerepertuaarilla. Tämä kertoo siitä, kuinka kovalle perustalle Jennin ja hänen ystäviensä välinen luottamus rakentuu. Eli mitäs pienistä, minä haluan lisää näitä murusia!

Jenni on hyvä säveltäjä

Alan jälleen koukuttua Jenniin, tämäkin levy on letkeän helppoa ja mukavaa kuunneltavaa. Jennin kanssa kuulijan ei tarvitse tuntea itseään haastetuksi tai tyhmäksi eli lyhyesti sanottuna olo on koko ajan mukava. Näin Jennin kanssa on parhaimmillaan aina ollutkin, kunpa muutkin tekisivät tuotteensa näin. Tässä vaiheessa huomaa kuin vahingossa, että Jenni on itse asiassa erinomainen säveltäjä. Hän osaa tehdä todella tarttuvan biisin, joka myy kuin häkä. Tulee mieleen, voisiko yhteistyö Saaran kanssa toimia? Jenni voisi säveltää sielunsa kyllyydestä mitä haluaa miettimättä sitä, voiko biisin esittää vaivattomasti. Saara pystyy laulamaan minkä sävellyksen tahansa puhtaasti kuin paratiisilintu. Voisiko kansainvälinen kasino räjähtää tällä reseptillä, onhan levy-yhtiökin sama?

Äänitys

Jätetään viimeinen raita edelleen odottamaan ja pistetään väliin alabasterikorvaosasto. Vanhoille tavoilleen uskollisena Jennin levyllä kuullaan täyttä dynamiikkaa, joten sen soittaminen vaatii vähän tarkkuutta. Kun oikea äänen voimakkuus löytyy, asiat ovat kunnossa ja saa nauttia täyteläisestä ja puhtaan kirkkaasta, paikoin muhkeasti soivasta äänikuvasta kaikkine vaihteluineen. Jenni on myös rehellinen kuulijaansa kohtaan eikä käytä, ainakaan korviin särähtävästi, tietokoneohjelmia, joilla lauluääntä korjaillaan. Vaatii kanttia antaa laulun tulla tunteella tietäen, että sitä voisi kikkailulla vähän siloitella. Jos omistaa markettistereon tai kuuntelee ilmaista nettipalvelinta, jää näistä nyansseista paitsi, kaikkea ei silloin voi saada. Moni ei valitettavasti osaa enää edes vaatia kunnon äänentoistoa, vaikka hyvä levy vaatii hyvät laitteet ja kohtuullisen äänenpaineen. Silloin saa nimittäin enemmän. Nyt kun äänentoistoremontti on ohi, voin vakuuttaa, että saa vielä entistäkin enemmän!

Missä voima?

Puutteitakin vähän löytyy. Koska levy on kevyemmin sovitettu, siinä ei voi kuulla niin täyttä dynamiikkaa kuin Terralla. Miksaus on kyllä hienosti balanssissa ja tässä osa-alueessa Jenni yltää referenssilevynä jalustalle nostetun Saaran äänityksen tasolle. Dynamiikan taso on sidottu biisien sovitukseen ja jotkut soundit kuulostavat ehkä hieman ohkaisilta, sillä Terran mahtipontisia kappaleita ei tällä levyllä yksinkertaisesti ole. Keinu olisi näyttänyt, mihin nyky-Jenni parhaimmillaan pystyy; kyllä voimaakin löytyisi, kun biisi sitä vaatii.

Viimeinen levy vai viesti?

Kokonaisuudessaan junat ja naiset saapuivat asemalle myöhässä. Levyä työstetään, se ilmestyy ensi vuonna, syksyllä, heti huomenna, eikä tunnu ilmestyvän koskaan. Nyt kun se tuli uunista ulos, on tulos toki varma ja huolellinen, mutta lyhyt ja ehkä kokonaisuutena karvan verran kysymyksiä herättävä.

Toisaalta Jenni on niitä viimeisiä mohikaaneja, jotka ovat tulleet muusikoiksi vielä ennen nettiaikaa. Gimmelin aikaan nettiä ei vielä ollut olemassakaan ja nyt levyjä julkaistaan aivan eri viitekehyksessä ja hän on saanut kokea koko muutoksen kaaren. Tästä huolimatta Jenni on pystynyt säilyttämään supertähden aseman. Tämä vaatii valtavasti lahjakkuutta, kovaa työtä ja äärimmäisen uskollisen sekä kärsivällisen kannattajakunnan.

Tämä levy viestii jostakin ja toki se viestii ajastamme; nettiaikana jokaisen artistin levyllä on jo aiemmin kuultua musiikkia. Entä viestiikö levy myös henkilökohtaisesta lepotauon paikasta eli aikooko Jenni massiivisen kiertueensa jälkeen panna pillit pussiin?

Mitäs nyt?

Siinäpäs se. Mitä Jennin uutuudelle nyt pitäisi tehdä? Täällä on pyritty tekemään näitä kirjoituksia artisteja kunnioittaen. Jenni ansaitsee arvostuksen ja kuten todettu, levy ei missään nimessä ole huono, se on hemmetin hyvä! Jennin levylle ei vaan löydy oikein mitään viitekehystä. Jotkut väitteet siitä, että Jenni olisi alisuorittanut, ovat nekin liioittelua, levy on korkealuokkainen ja tasokkaasti toteutettu. Jennin levylle on edelleen myös riittävästi ostajia, joten levy on myynyt jo platinaa. Pitkän odotuksen jälkeen fanit repivät sen käsistä.

Tähdet tähdet

Sisällön laadun puolesta tämä olisi jopa 5 tähden levy, ei kukaan kuuntele huonoa levyä kahdeksatta kertaa peräkkäin! Jos antaisin näin paljon tähtiä, Jenni saisi ansaitsemansa kiitoksen laadustaan, mutta toisaalta levy on kerta kaikkiaan liian lyhyt täyspitkäksi LP-levyksi. Nyt ostaja saa vastineeksi muilta artisteilta enemmän kuunneltavaa kuin Jenniltä, mutta tämä ongelma ei välttämättä mene vain Jennin piikkiin. Niinpä hän saa nyt ☆☆☆☆ ja nämä ovat kovia tähtiä. Jenni on yksi lempiartisteistani ja halusin tehdä hänen levystään kirjoituksen ja ehdottomasti vähemmän ristiriitaisen arvion kuin tämä.

Jatkokysymys

Pysyykö Jenni Suomen ykköstilalla naisartistien joukossa tällä levyllä? Vastaus: ilman muuta pysyy, mutta oikeastaan levystä huolimatta. Kyllä hän edelleen on Suomen valovoimaisin ja menestynein naisartisti ja pieneen pyllähdykseenkin on varaa. Kannattaa kuitenkin vilkuilla olan yli. Pidemmällä uralla ja laajemmalla levystöllään takana huohottaa niskaan uudistuva ja kokenut Kaija Koo. Sannikin on kehittynyt vain muutamassa vuodessa yllättävän paljon ja hän on vasta uransa alussa. Jennillä on ollut tapana ruokkia kuulijoitaan kuin akvaariokaloja murunen kerrallaan. Nyt murusia on tullut harvakseltaan ja se voi johtaa siihen, että akvaario on kyllä täynnä kaloja, mutta maha ylöspäin.

Ostaako vai eikö ostaa?

Sitten joudutaan kummaan välimaastoon sen asian kanssa, voiko levyn hankintaa suositella lukijalle hyvänä ostoksena? Jennin ystävälle, kuten minulle, hankinta on tietysti pakollinen, jotta kokoelma pysyy täydellisenä. Oikea pitkäsoitto tämä ei ihan ole, mutta pituuteen suhteutettuna tämän sisältö on huippuluokkaa. Jos olet ennenkin pitänyt Jennin musiikista, et pety nytkään. Toisaalta ostamalla Terran ja Seilin kaksoispaketit saisit taloosi enemmän Jenniä halvemmalla. Tuplapakki antaa myös käsityksen siitä, mihin hän pystyy silloin kun lataa täysillä. Silti nytkin tiedossa on mielenkiintoista ja laadukasta kotimaista musiikkia, jonka parissa viihtyy varmasti sen lyhyen aikaa, jonka lystiä riittää ja jos hankkii sen tuplapakin voi jatkaa sillä. On myös muistettava, että tämän levyn jaksaa kuunnella heti uudelleenkin eli se kestää hyvin urakkasoittoa.

Kuluttajavalistusta

Tähän liittyy pieni varoituksen sana. Nykyisin jo EU-direktiivitkin pakottavat varoittamaan jos minkälaisista sivuvaikutuksista, joita tuote saattaa käyttäjälleen aiheuttaa. Jenni Vartiaisen levy aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, joka pakottaa soittamaan sen uudelleen ja uudelleen. Tämän seurauksena voi saada korvamadon, joka näivertää korvassasi jatkuvasti. Siitä pääsee eroon vain soittamalla levyn uudelleen ja se taas aiheuttaa riippuvuutta, joka taas….

Viimeinen kappale Taas – ja samalla hyvästit

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja huomaa selvästi, että kaunis kappale on hyvästiksi tarkoitettu. Tähän kappaleeseen on siksi hyvä päättää myös tämä artikkeli, mutta sitä ei laulussa kerrota, ovatko nämä lopulliset hyvästit? Pieni panda kainalossani ei tunnu enää omituiselta, vaan se on lämmin, pehmoinen ja söpö. Juuri kun aloin kiintyä siihen, se haluaakin hyvästellä ja minä odotin sitä niin monta vuotta. Lyhyt kappale jättää minut kaipaamaan lisää, enkä saanut tarpeeksi musiikin murusia. On tietenkin osattava päästää menemään, mutta nyt loppu tuli aivan liian aikaisin. Ei auta kun soittaa uudestaan…

Sinä jatkat…

© Teksti, kannen havainnekuvat ja jättijulisteen kuva Forumin seinällä: Pauli Kinnunen

Loput valokuvat ovat Jennin instasta ja Warnerin lehdistösivuilta. Uutisklubilla kunnioitetaan kuvaajaa, mutta kuvaajien nimiä ei ole kerrottu.